Keskiviikko oli vapaapäivä ja jostain syystä heräsin jo joskus viiden pintaan enkä saanut enää unta. Tai no kyllä mä ysiltä otin tunnin nokoset :) Enkä oikein tehnyt edes mitään kehittävää siinä aamusella. Mä oon kyl todella taitava olee tekemättä mitään.
Sitten sain puhelun meidän yövieraana olleelta suomalaiselta, jonka oli ollut tarkotus käydä hyppää tandem-hyppy, mutta aamu oli ollut niin sumuinen, että ei ollut onnistunut. Siksipä se kysy, josko haluaisin tulla sen kanssa terassille, ettei sen tarttis yksin juoda ;) Ja totta kai mä oon messissä. Tässä vaiheessa taivas olikin ihan kirkas..
Lähin siis cityyn ja käytiin istuu Circular Quaylla yhellä terassilla. Sit oli tarvetta netille, niin lähettiin etsii jotain pubia, missä olis langaton. Ja todettiin, että eipä siinä keskustassa oikein ole mitään pubeja, kaikki vaan lähinnä sellasia hienoja ravintoloita. Mutta etsivä löytää :)
Kotiin päästyäni laitoin taas yhden työhakemuksen. Vaikutti tosi hyvältä hommalta kyl, josko sitä pääsis vaikka haastatteluunkin nyt ku kotiinpaluu on niin lähellä.. Aikasemmin hakemistani paikoista on kaikista tullu ei-kiitos viestiä.. Mut kai se, että en ole vielä Suomessa on laittanut mut ei-kiitoslistalle samantien. Ne ei kyl tiedä mitä missaavat! Oon assareiden aatelia! ;) Sain muuten just työtodistuksen Annalta ja se ei ollu säästellyt sanoja kehuessaan mua :)
Niin ja siinä illalla lähdin sitten taas ulos sen Andrewn kanssa. Mentiin kattomaan Batman. Ja no, hmm... rupes pikkasen ahdistaa siinä matkalla leffaan ku se rupes jotain, että en halua, että sä lähet, että mitäs jos ostaisin sulle uuden lentolipun? Ööh.. jotain koitin heittää siihen jonku läpän, mutta ilmeisesti se oli ihan tosissaan ja jopa vihjasi, että voisin muuttaa sen luokse! Joo, tiedän, että oon ihana ;) mut come on!? Leffakin oli liian pitkä ja tylsä. Siinä leffan aikana lähinnä mietin, miten saisin kiltisti sanottua sille, että en halua enää nähdä.. Enkä mä tietenkään saanut sanottua mitään suoraan, vaan lähinnä ku se kysy että millo nähdään, niin sanoin, että oon aika kiireinen nää mun viimeiset päivät..että kattellaan.
Torstaina alko työt vasta kolmelta, enkä tietenkään tehnyt mitään järkevää siinä aamulla. Töissä oli onneks vaihteeksi tekemistä ku olin tiistaina tilannut hirveesti kaikkii uimalaseja yms. niin sain niitä hinnotella ja järkkäillä. Ja illalla sain jopa tehtyä itselleni ruokaa, tosin vaan salaatin.. ja katteltiin Hamish & Andyn Euro Gap Year viimenen jakso, ne on kyl niin hauskoja :)
Perjantai oli mun viimeinen työpäivä Randwickin kaupassa :( Fiilistelin siellä kaikessa rauhassa ja mitä sitten tapahtui? Andrew kävelee sisään! Ja mun reaktio? "Are you stalking me or something!?" No, tollasen tervehdyksen jälkeen se ei kauaa siinä pyörinyt ja ku se oli lähtenyt sain heti siltä viestin, että sori ku tulin, et näyttänyt mitenkään erityisen iloiselta. Niin, en voi mun tappavalle katsellee mitään, se tulee jos on tullakseen. Joten siis, tulipahan nyt sitten selvitettyä, että ei olla näkemässä enää.
Viikonloppu oli vapaata. Ja koska olin menny niin aikasin nukkumaan perjantaina heräsin jo 7.30. Yhteentoista mennessä olin ehtinyt siivota, venytellä, syödä aamupalan ja lounaan, paistatella partsilla auringossa ja lukee vähän kirjaa.. Sitten vaan huudatin taas KoRnia ja Disturbedia (naapurit on varmaan onnellisia että lähen). Sitten Glenn tuli surffaamasta ja päätettiin olla tehokkaita ja mennä ostaa kaihtimet Yogalaan. Otettiin meille kaksi tavoitetta 1) hankkia kaihtimet 2) hakee kaljaa/siideriä. Ja kun tärkeimmät oltais saatu hoidettua, ajateltiin, että jos energiaa riittää, käytäis myös asentamassa ne kaihtimet ja maalamassa Yogalan etuovi. Ja kappas ku oltiin tehokkaita! Saatiin kaikki tehtyä ja mä jopa lakasin siellä lattioitakin ku odottelin maalin kuivumista. Ja jotenkin huvittavaa oli, että kuinka monta miestä niiden verhojen kiinnittämiseen tarvitaankaan. Kolme.. :)
Sitten mentiinkin himaan juomaan siideriä/kaljaa :) Siinä kuuden pintaan lähettiin syömään nopeesti Spotille ja siitä sitten lähettiin cityyn parin kaverin kanssa synttärijuhlille. Glenn halus olla mun "ultimate wingman" ja mitä se tekee? No ensin ku sinne tuli yks sen sinkku kaveri se vaan tönäs mua sitä päin ja sano "Silja say hi to Matt". Noloo.. No jonkin ajan kuluttua ku baariin alko tulee enemmän porukkaa, se tönäs mut pois siitä meidän pöydästä, että mee tonne seisoo yksin ja me voidaan tsekkailla sua, niin sitten muutkin alkaa.. Eli älkää ottako Glennia wingmaniksi, se on siinä tavattoman huono :D Päätin siis pelastaa itseni Glennin avulta ja menin vaan juttelee parille kundille siinä baaritiskillä.
Olivat oikein mukavia poikia, toinen oli aussi ja toinen saksalainen. Yritin tehdä vaikutuksen mun saksantaidoilla mutta enhän mä sitten osannutkaan puhua mitään ja lähinnä se vaan nauro mulle. Lähettiin sitten johonkin toiseen baariin, missä sitten pelattiin kivi-sakset-paperi-juomapeliä. Yritin heittää väliin välillä spockin, mutta jostain syystä sitä ei saanut ottaa peliin mukaan.. Ideahan tässä pelissä oli vaan, että se joka häviää ottaa huikan.
Glenn oli itseasiassa tässä vaiheessa eri baarissa ku minä, joten piti sitten auttaa myös itse itseni kotiin. Tai no, itseasiassa se saksalainen mut hoiti kotiin, koska se sattumoisin asu tossa jossain Coogee Bay Roadilla, joten pääsin ilmaiseksi taxilla :)
Tänään on mennyt päivä sitten ihan krapuloissa. Oon kattellu vaan leffoja ja koitettiin tilaa pizzaa, mutta kaikkialla alko kotiinkuljetus vasta joskus viiden pintaan, joten meidän piti käydä hakee pizzamme.. hirvee vaiva kävellä toi pari sataa metriä mäki ylös ;) Ja koska pakotin Glennin sillo pari viikkoo sitten ostaa margarita pizzan ku oltiin tulossa baarista himaan ja sitten en edes syönyt siitä ku yhden haukun, olin Glennille pizzan velkaa (ja kuulemma 2 tuntia sen elämästä, koska "pakotin" sen kattoo The Notebookia. En siis oikeesti pakottanut)
Ja viimein tuli vauvauutisia Suomesta! Jee. Malta odottaa, että pääsen tapaamaan tämän uuden tulokkaan :)
Ei kai tässä muuta. Tää on aina paha kirjotella krapulassa, ku ajatus ei oikein kulje. Mutta tämä taitaa olla nyt sitten toiseksi viimeinen päivitys tähän blogiin. Oon ollu reissussa nyt 199 päivää, vielä viisi päivää jäljellä.. Aikamoista. Nyt nukkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti