Suositut tekstit

lauantai 12. toukokuuta 2012

I´m with stupid..

Kuten arvelin, ei ole ollut kovin tapahtumarikas viikko..
Pidin itseäni "kotiarestissa" kolme päivää (la-ma), etten vaan harhautuisi käyttämään rahaa, kun on varat aika vähissä.. Siksipä olen vaan kökkinyt himassa, kattonut telkkaa, lukenut kirjaa, pessyt pyykkiä, siivonnut ja pohdiskellut kaikenlaista. Muutamia isoja (tai no riippuu varmaan, mihin vertaa) päätöksiä olen tässä koittanut tehdä. Lähteä vai jäädä, lopettaa vai jatkaa, ollako vai eikö olla..Oon kovasti yrittäny järjestää ajatuksiani ja koittanut analysoida, mitä tunteita ja seuraamuksia milläkin päätöksellä olisi.. Ja kuulkaas, voin kertoa, että se on rankkaa puuhaa!
Alko lopulta tuntua, että mun aivot sulaa (kuten eräs junnu kerran karatetreeneissä parahti), joten päätin vetää henkeä ja ottaa aikalisän. Lähdin etsimään henkistä tukea itselleni Hidasta Elämää -sivustolta (joka siis kaikessa yksinkertaisuudessaan keskittyy hitaampaan elämäntapaan ja kaikkeen vastuulliseen, ekologiseen ja terveelliseen elämäntapaan liittyvään) ja sainki sieltä hyvää tukea pohdinnoilleni ja yhdessä blogissa oli tosi osuva lainaus Eckhart Tollenilta. Hän juurikin kehottaa luopumaan elämäntilanteen jatkuvasta murehtimisesta ja sen sijaan meidän tulisi ajatella elämää, kiitollisena. Tollen patistaa myös miettimään, että onko meillä juuri nyt ongelmia. Siis juuri tällä sekunnilla, ei huomenna tai ensi viikolla. Niinpä niin.. Eipä mulla mitään hätää juuri nyt ole..
Päätin siis estää aivojani sulamasta lopullisesti ja tein vain muutaman päätöksen, joilla pääsen tästä päivästä eteenpäin ja jätän isommat päätökset sitten sinne, milloin asiat on oikeesti ajankohtaisia. Yksinkertaista :)

Tiistaina menin sitten taas töihin ja Randwickin kauppa oli ihan epäjärjestyksessä! Oon viikon poissa ja paikka on ihan mullin mallin (tai ei ainakaan niin hyvässä järjestyksessä, missä minä sitä pidän). Siinä sitten laitoin taas varastohuoneen kuntoon, siivosin kaapit ja järjestelin esillä olevia vaatteita. Huolihan tässä iskee, että miten Anna pärjää sitten ilman mua.. (älä murehdi sitä nyt!) ;)

Tiistaina tuli sitten viimein The Biggest Loser finaali, voittaja ei lopulta ollut yllätys, ehkä lähinnä vähän pettymys.. Mutta mitäs mä nyt katon! Tätä tyhjiötä mun elämässä! Tai no, tuleehan sieltä Master Chef, The Voice, Touch, Once Upon a Time, Modern Family, Bikie Wars.. niin ei kai se ohjelma telkasta lopu.. Ehkä ois ihan hyväkin vierottaa itseään tosta telkan kattelusta.
Ja asiasta ihan toiseen, vaikka edelleen päivisin ollaan jotakuinkin +20 asteessa, niin voi että ku öisin on kylmä. Mulla on kolme peittoa ja silti palelen! Eipä näissä lämpimissä maissa niin huolelellisesti tilkitä noita ikkunapieliä ja pattereista saa vaan haaveilla.. No onneks meillä on sentään yks sähkölämmitin. Kun jonkun sängynlämmittäjän sais.. siis jonku kuumavesipullon tai vastaavan ;)

Running Bare Oxford St.
Oxford Square Centre
Olin muuten ihan koomassa tossa torstaina töiden jälkeen, ihan naurattaa :D Olin siis taas Oxford Streetillä ja siinä ajatuksissani kävelin bussipysäkille ja aikani siinä odottelin ja bussi tuli ja heilautin sille kättäni ja nousin bussiin. Heti ku astuin sisään, se bussikuski alko selittää mulle jotain tai aluks en tietty edes tajunnut et se puhuu mulle ku olin niin ajatuksissani, mut sitten ku sieltä parit matkustajat rupes kans jotain huutelee niin sitten vasta havahduin että mitä mitä?! Se bussikuski sitten korotti ääntään niille muille huutelijoille, että hän pysähtyi tähän vaan kertoakseen tolle ladylle tossa, että tässä ei ole bussipysäkkiä! Olin sillai et mitä häh, miten niin? Ja sitten vasta huomasin, että olin seisoskellut siinä kadulla vaan jonku randon penkin vieressä ja kuvitellut olevani bussipysäkillä :D Olin niin nolona ja pahoittelin vaan ku oon niin vajaa ja kiittelin, että sain silti tulla kyytiin.. Onneks siinä oli liikennevalot, että se bussi yleensä pysähty siihen.. Suomessa kuski tuskin olis edes avannut oviaan. Mutta siis how stupid am I! Mulla pitäis olla sellanen paita missä lukee I´m with stupid ja nuoli ylöspäin..

Perjantaikin meni Oxford Streetillä ja ku pääsin himaan niin mulle ilmoitettiin että nyt on "wohoo time"! ;) No miksi ei, oonhan mä niin kiltisti ollut kotiarestissa alkuviikon niin josko sitä parille menis.. Niin, arvata taas saattaa miten siinä sitten lopulta kävi :D Jossain vaiheessa muistan laulaneeni LMFAO Shots -biisiä, että se vaikka tiivistäköön perjantai-iltaa.. Olis pitänyt vaan jatkaa sitä kotiarestia pidempään.. Ja sanomattakin selvää, että töissä oli tänään sitten oikein kiva olla. Puuh... Ja olin sitten vielä hävittänyt läjäpäin housuja / legginsejä niin meinasin tulla hulluksi ku niitä jouduin näissä tärinöissä etsimään. Mites se menikään, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.. Mutta tästäkin päivästä siis selvisin.

Nyt sitten tosiaan pitäis vielä pakata, laittaa yks työhakemus, käydä suihkussa, maksaa puhelinlasku... ja huomenna herätys 4:40!! Ja kello on jo yli kahdeksan.. Arvaan, että aamulla väsyttää, mutta antaa väsyttää, koska se on nokka kohti Cairnsia ja lämpöä! Eli ensi viikolla taas varmasti vähän jännittävämpiä juttuja kun mun weltschmerzangstailuja tms.. Ja tosiaan pahoittelut jos tää päivitys on ollut vähän "rikkonainen", mutta mitä muuta tälläseltä krapulaiselta naiselta voi odottaa..

Hyväää viikonloppua ja äitienpäivää!!!

2 kommenttia:

  1. Haha, hauska lukea sun kommelluksista. Tuo dösärijuttu oli aivan huippu! Mukavaa Cairnsin matkaa, se on hieno paikka! =)

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä mä välillä onnistun.. mutta varmaan jatkossa olen vähän tarkempi noiden pysäkkien kanssa :D

    VastaaPoista