Suositut tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

A weekend of music yoga & healing (and some wine..)


Tän viikon maanantai oli niin maanantai.. mikään ei jotenkin onnistunut ja kaikki tuntu jotenkin niin vaikeelta.. niinku maanantaina yleensä. Olin jotenkin tosi väsynyt, varmaan vielä jotenkin siitä Melbournesta, en tiedä, mutta jotenkin veto oli ihan poissa. Ja juuri tänä maanantaina, piti olla 9 tuntia töissäkin. Se aamu siinä meni sinänsä kivasti ku oli jotain tekemistä, tosin jostain syystä en osannut puhua ollenkaan englantia, enkä muistanut miten palautuksia tehdään, joten kaikenlaista sekoilua alko siinä päivän edetessä olla. No ajattelin, että lounastauko parantaa, mutta sekään ei oikein onnistunut, ku yritin mennä syömään, niin kaikissa paikoissa mihin menin, pysty maksaa vaan käteisellä ja mulla tietenkään mitään käteistä ollu. No sitten piti lähtee automaatille, joka oli tietenkin aivan eri suunnassa (ja kello tikittää, ja lounastauko kuluu), no viimein sain nostettua rahaa ja pääsin syömäänkin, tosin piti hotkia ruoka jossain kymmenessä minuutissa. Niin ja koska en ollut vieläkään saanut sitä mun TFN:ää, niin päätin sitten soittaa siitä, että mikähän siinäkin sitten kestää. Piti kauhean kauan jonottaa ja sitten en kuullut edes oikein mitään ku siinä mun vieressä kälätti jotkut naiset niin kovaäänisesti. No selvisi, että mun osoite oli siinä hakemuksessa jotenkin väärin(?) no anyway, sain sen numeron viimein sitten siinä puhelimessa. Sentään jotain hyvää tälle päivälle. Loppu duunipäivänä ei sitten ollut mitään tekemistä, eikä yhtään asiakkaitakaan, joten viimeiset neljä tuntia oli niiiiin tylsää! Ja jalkoihin sattu ku piti vaan seisoskella siellä ku ei istuakaan kehdannut.

Mun huono maanantaikarma jatku vielä tiistainakin, mutta onneks se oli vapaapäivä niin jumitin vaan suurimman osan päivää kotona ja no, kävin mä jotain sekoilemassa Specsaversissa..ei siitä sen enempää..

Hmmm..nams! ;)
Jotenkin mun energiattomuus (onks toi sana?) ajo mut siihen pisteeseen, että päätin alkaa ottamaan spirulinaa. Yritin jo aikaisemmin alottaa, mutta se haju ja maku (eikä se kyllä näytäkään mitenkään houkuttelevalta) lannisti mut heti alussa, mutta nyt sitten päätin että syveen tai saveen, nyt alan sitä ottamaan. Eli nyt olen sitten aamulla ja illalla ottanut sitä lasillisen veteen sekotettuna (mehuun sekotettuna voisi olla parempaa), ja ei se vieläkään hyvää ole, mutta alan jo kummasti tottua siihen makuun. Ja sanoisin, että se jopa on parantanut mun oloa. Jos haluatte lukea lisää spirulinasta niin menkääpä vaikka kattomaan http://www.superfoodit.com/spirulina.html

Keskiviikko oli sitten toivoa täynnä ja heräsin aikasin ja lähdin uimaan. Oli taas ihanan "lempeät" aallot ja sain vaan pulikoida rauhassa ja kellua aaltojen mukana. Aurinko lämmitti jo kivasti ja kuivattelin ihan rauhassa siinä rannalla ja kotiin mentässä otin siitä matkalta sitten kahvin mukaan. Kotona sitten vähän venyttelin ja lähdin iltapäivästä uutta intoa täynnä töihin. Onneks oli vaan kolmen tunnin päivä ja sinne oli tullut kaikkee uutta kamaa, niin sain purkaa ja hinnotella niitä kamoja, niin se kolme tuntii meni ihan hujauksessa.

Keskiviikon onnistuneesta aamu-uinnista intoutuneena, päätin lähteä uinnille myös torstaiaamuna. Ei mennyt ihan yhtä smoothisti, ku mun ongelma tässä uimisessa on se, että jos pidän piilareita, en oikein viitsi sukeltaa, ku sitten menee suolavettä silmiin jne. Ja ilman mitään näkimiä, en sitten luonnollisesti näe kunnolla ja on tosi vaikee hahmottaa niitä aaltoja. Ja torstaina ne aallot oli jotenkin tosi äkäset. Istuin siinä rannalla ja kattelin, että ei ne nyt niin pahat ole, mutta sitten ku yritin sinne veteen, niin ei siitä tullut mitään. Ehkä vähän lannistuneena sitten menin vaan takas himaan. Ja sitten taas töihin ja taas 9 tunnin päivä edessä. Mutta eilisestä oli jäänyt vielä niin paljon tavaroiden purkamista ja muuta hommaa niin siinä kun pääsi työntouhuun niin mielikin piristy. Lounastaukokin sujui paremmin kuin maanantaina ja kokonaisuudessaan työpäivä oli oikein mukava, eikä jalkoihinkaan sattunut niinkuin maanantaina (olisiko spirulinalla vaikutusta asiaan?)

Perjantai oli vapaapäivä, joten suuntasin rannalle nauttimaan auringosta (ja kohtaamaan ne aallot). Tällä kertaa oli piilarit silmissä, ettei jäis uimiset väliin sokeuden takia, mutta onneksi aallot olivat suopeat ja pääsin uimaan helposti ja menin sitten sukeltelemaankin, eikä se nyt niin pahalta tuntunut ku olin kuvitellut, niin ehkä mä vaan pidän piilareita, suolavedestä viis :) Rebel..

A Boy in A Box
Iltapäivästä lähdettiin sitten Newcastleen Bodhi festareille. Mentiin sinne vähän niinku ennakkoon, ettei lauantaina olisi pitänyt lähteä aamuyöstä ajamaan, koska homma siellä alko jo kahdeksalta lauantaiaamuna. No anyway, ajettiin sinne parisen tuntia ja kirjauduttiin hostelliin ja lähettiin siitä sitten syömään. Päädyttiin the DEBOTiin. Siellä soi livemusiikki, mutta aluksi ei mitenkään paikannettu, missä se laulaja oikein oli, kunnes sitten bongattiin se sieltä katon rajasta, omasta pikku lasikuutiostaan. Sillä oli tosin hyvä ääni ja se laulo kaikkii hyviä biisejä esim. Incubukselta, Beatlesilta ja sitten jotai hittibiisejä, mutta sovitettuna sillai rauhallisiksi akustisella kitaralla säestettäviksi. Nuori poikahan se oli, tosi symppis ja sitten ku lähettiin sieltä niin pakkohan sille oli vilkuttaa sinne koppiin (vilkutti takas) ja me tirskuttiin ku teinitytöt konsanaan :D

Niin ja hostellissahan on se kiva puoli yöpyä, että siellä on aina jotain backpackereitä, jotka juhlii koko yön. Niin sain siinä sitten kuunnella sitä alkuillan "one, two, three SHOTS!" -huutoja, puolen yön jälkeistä dansausta ja aamun pikkutuntien diippejä keskusteluja käytävällä ja illan viimeisiä hitaita (Bryan Adamsia).

Herätys oli sitten kuuden pintaan ja lähettiin siitä aamupalalle ja sitten kahdeksaksi sinne Bodhi festareille. Alotettiin festarit osallistumalla Healing Hertzin vetämään Sound Bathiin eli se oli meditaatiotunti, jossa ne soitti gongeja, kaikenlaisia kulhoja ja rumpuja edistämään rentoutumista ja vähentämään stressiä. Se oli tosi jännää! Pääsin tosi rentoutuneeseen tilaan ja ne kulki niiden soittimien kanssa siellä ihmisten välissä ja yhtäkkiä kuulikin jonkun rummun pään päällä tms. Välillä se ääni meni niin kovaksi, että tuli vähän sellanen pelokas olo.. niinku että kroppa luuli, että on jotenkin vaarassa, vaikka kuinka tiesi, että se on vaan kova ääni ja sen biitin tunsi välillä ihan rintakehässä saakka. Sanoisin, että mahtava kokemus :)

Seuraavaksi osallistuttiin 1,5h kestävälle joogatunnille. Sen veti Intiasta tullut maailman kuulu joogi V. Venkatesha, festariohjelmassakin esitelty, (vähättelevästi) The Emperor of Yoga. Ja olihan se tunti todella hyvä ja mielenkiintoinen. Eli kai se sitten on maineensa väärti :)


Newcastle Beach
Sitten taidettiin pitää vähän taukoa, juotiin chai teetä, kierreltiin siellä alakerroksen marketilla (btw tämä festari pidettiin entisessä David Jones tavaratalossa) ja mentiin vähän ulkoilemaan Newcastle Beachille. Taidettiin syödä kans tässä välissä, ennen ku osallistuttiin Blair Greenbergin vetämään Vocal Rhythms & Mouth Percussion workshoppiin. Se olikin sitten taas vähän sellasta..hmm.. erilaisempaa puuhaa :) Siellä me äänneltiin kummallisesti ja laulettiin ryhmissä tavuja ja mitä kaikkee. Itseasiassa se oli just hauskaa! Se oli vähän niinku naurujoogaa samalla ku eihän siinä pokka pysynyt.

Seuraavaksi olikin sitten taas vuorossa joogaa. Tällä kertaa osallistuttiin sellaselle parijoogatunnille. Vetäjänä oli Gwyn Williams, Zenthai Shiatsun perustaja. Tunti keskitty alaselän ja lantion huoltoon. Aluksi se tuntu vähän, että joo onks tää nyt mistään kotosin, mutta sitten ku päästiin tosi toimiin, niin opin sieltä oikein hyviä tekniikoita ja ne autto tosi hyvin selkään. Siellä tietty oli myös sitten sellasta, että käveltiin ympäri huonetta musiikin soidessa ja kun musiikki lakkas, piti katsoa lähellä olevaa ihmistä silmiin ja "tuntea" niiden elämäntilanne ja minkälaisia ihmisia ne on tms. No joo, ei kai siinä mitään, paitsi.. siinä ku lähettiin kävelee niin huomasin yhden miehen, joka käveli jotenkin oudosti / luonnottomasti ja se huoku sellasta "outoutta" ja eikös tietty se sitten siihen mun eteen ilmestynyt ja mun oli niin vaikea katsoa sitä silmiin! Se oli jotenkin sieluton.. Ulkoisesti näytti tosi sellaselta perinteiseltä joogilta, mutta sen silmät oli ihan tyhjät.. Greepy! Ja siis kyllähän tuolla näki jos jonkinmoista hiihtäjää.. Mutta "you, me, and all of us together" tällä teemalla mentiin, antaa kaikkien kukkien kukkia! :)

Sitten siinä olikin pari tuntia aikaa ennenkö Deva Premal & Miten with Manose esiintyisi. Ajateltiin, että voitaisiin siinä rauhassa hengaa ja odotella keikan alkamista ja mennä sitten hyvissä ajoin etsii paikat. Haettiin taas chai teetä ja cookiet ja syötiin niitä siinä ulkona. Alettiin siinä sitten kattoo, että miksi porukka jonottaa siinä ulko-ovella? No tietenkin kattomaan Devaa ja kumppaneita! Ne on sitten taas niin maailmankuuluja, että eihän sinne vaan voinut mennä, vaan piti "taistella" paikastaan kun paikkoja tietenkin rajallisesti. No ei muuta ku jonottamaan. Jonotettiin siinä joku 1,5 tuntia ja mä olin jo niin kiukkunen siinä vaiheessa ku päästiin sisään, että ajattelin, että tuleekohan tästä nyt sitten mitään. 

Mutta siinä ku ne alotti mantrojen laulamisen, niin huomasin yllättäen mun kiukkusuuden hävinneen ja kohta jo lauloin mukana ihan fileissä :D Oli kyllä tosi lämminhenkinen ja mukava tapahtuma. Se huone oli valaistu tosi kauniisti ja tunnelmallisesti ja ku kaikki laulo mukana ja ne otti yleisön tosi hyvin mukaan, niin ei siinä voinut huonollakaan tuulella enää olla. Ne soitti joku parisen tuntia ja "loppuhuipennus" oli sitten biisi nimeltä So Much Magnificence ja kyllä mä siinä jossain laulun huumassa mietin, että jos nyt joku tuttu näkis mut (mut joka ei mihinkään kirkkoon edes kuulu) heilumassa ja laulamassa "Hallelujah", vois saada vähän oudon vaikutelman..Mutta ei kai siinä mitään, en mä kokenut sitä mitenkään uskonnollisena tapahtumana, lähinnä vaan laulettiin, että onhan tää elämä itsessään niin hienoa :)

Väsyneinä, mutta tapahtumaan tyytyväisinä, lähdettiin sitten takas hostellille. Otettiin matkalla snäkärit mukaan eli Woolworthsista salaatit. Eipä siinä sitten perille päästyä sen muun hostellin väen bilettäminen edes häirinnyt ku nukahdin samantien ku pää osu tyynyyn ja nukuin tosi sikeästi.

Mount Pleasant
Ja ettei menis ihan yli henkiseksi ja terveelliseksi tämäkään viikonloppu niin siinä ennen kotiin suuntaamista ajettiin Hunter Valleyhin viinikierrokselle. Ja onneksi mä en ollut se joka ajo, joten sain maistella viinejä sitten kuskinkin edestä ;) Käytiin neljällä tilalla, joista paras mielestäni oli McWilliams Mount Pleasant, siellä oli ystävällisin henkilökunta, joka ei pihistellyt maistiasissa, osas kertoa viineistä ja juttelivat muutenkin mukavia ja tietty siellä oli myös hyviä viinejä. Ostin sieltä kaksi pulloa

Audrey Wilkinson Vineyard on maineeltaan vähän sellanen turistirysä ja kyllähän siellä väkee olikin, mutta kannattaa ainakin maisemien takia mennä sinne, jos siellä päin liikkuu. Ja kyllä sielläkin ihan ystävällistä henkilökuntaa oli, mutta kiireen takia eivät oikein ehtineet keskittyä juttelee. Ne pari muuta paikkaa ei sitten ollut mun mielestä niin hyviä kun jotenkin tylyy henkilökuntaa ja aika niukat maistelulistatkin. Viinitilojen jälkeen käytiin sitten vielä Hunter Valley Gardenin huudeilla lounastamassa ja kiertelee pikkupuodeissa ja suklaakaupassa. Sitten suunnattiinkin kotiin päin.

Todella kiva viikonloppu kyllä takana. Että ehkä tällä jaksaa nyt sitten ensi viikon, joka menee lähinnä töissä. Vaan maanantai on vapaa ja sitten se onkin duunia, duunia, duunia, duunia, duunia ja duunia. Ei kai sitten muuta kun, hyvää alkavaa viikkoa, kuullaan taas!

Namaste.

 








sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Melbourne!

Mun hotelli
Terveisiä Melbournesta! Maanantaista keskiviikkoon vietin siellä aikaa Best Western Atlantis hotellissa yöpyen (tosiaan neljän tähden hotelli ja iso sänky). Lento oli perillä iltapäivästä neljän pintaan ja siitä sitten bussilla hurautin keskustaan. Meni just sopivasti se lentokenttäbussi siihen mun hotellin viereen. Olin jotenkin hieman koomassa vielä lauantain humputteluista, että en oikein jaksanut siinä illalla mitään sen erikoisempaa tehdä. Kävin kaupassa ostaa vähän mutusteltavaa ja tietty pullon valkkaria suun kostukkeeksi :) Kävin mä vähän niitä huudeja siinä kahtelemassa, mutta aika nopeesti menin sitten takas hotellille kattelee vaan telkkaa ja menin aikasin nukkumaan.

Tiistai olikin sitten toimintaa täynnä. Heräsin kasin pintaan ja menin syömään hotelliaamiaisen, ihan ok, ei mikään spessu. Siitä sitten suuntasin Flagstaff Gardenin läpi Queen Victoria Marketille. Siellä oli vielä melko hiljaista niin aamusta, mutta kaikkea kivaa sälää siellä olis ollut ja katselinkin kaikenlaista, mutta ei, en onnistunut ostamaan mitään. Siellä oli myös kaikkii kivoja ruokakojuja, mutta just syöneenä en saanut niistäkään ostettua mitään..Voi minnuu..

Seuraavaksi suuntasin Melbourne Museumin suuntaan, eka menin IMAXiin katsomaan 3D:nä dokumentin nimeltään Born to be Wild, se kerto orankien ja norsujen pelastuskodeista, minne niinku kaikkii orpoja pikku eläimiä viedään. Tää oli eka kerta ku kävin kattoo 3D:tä ja se teki muhun jotenkin tosi ison vaikutuksen! Se sali oli tosi iso ja olin siellä yksin, ehkä hyvä niin ku jotain pieniä riemunkiljahduksia pääsi varmaan suusta :) Enkä sitten tiedä onko se jotenkin eri kattoa 3D:tä maailman kolmanneksi isoimmalta kankaalta.. että seuraava 3D leffa voi olla pieni pettymys.. Mutta siis suosittelen ehdottomasti jos liikutte Melbournen suunnalla, menkää IMAXiin! Ja se dokumentti oli niin ihana, vähän ehkä tuli tippa linssiin :) Tiedän pari Lauraa, jotka varmaan olis vollottanut koko dokumentin ajan ;)

Melbourne Museum
IMAXin jälkeen kävin tosiaan sitten tsekkaa sen Melbournen museon (sinne sai lipun puoleen hintaan jos eka kävi IMAXissa). Siellä oli kans kaikenlaista kiinnostavaa mm. dinosauruksista, Melbournen historiasta, ötököistä, ihmisestä jne. Niillä oli siellä joku "sisään rakennettu" trooppinen sademetsäkin. Kaikenlaista.

Siitä sitten kävelin Royal Exhibition Buildingin ohi, läpi Carlton Gardenin, keskustan suuntaan. Musta on jotenkin ihanaa, että porukka pitää lounastauot tollasessa puistossa, niinku kaikki pukumiehet ja -naiset, siellä ne vaan makaa jakut päällä nurtsilla, ihan niinku ei ois kiire minnekään. Mun mielestä ainakaan stadissa Espalla tai muissa puistoissa mitkään pukumiehet makaa nurtsilla lounastauollaan.. tai no voi olla, että makaakin, mutta en itse ole ollut sitä näkemässä..Denoja mä lähinnä olen nähnyt siellä makoilemassa..

Old Melbourne Gaol
Siinä matkalla oli kans Old Melbourne Gaol, rakennettu joskus 1800-luvun puolessa välissä vankilaksi / mielisairaalaksi. Ja syy, miksi tämä rakennus mua niin kiinnosti on se, että siellä pidettiin vankina ja hirtettiin lopulta (300 muun lisäksi) Ned Kelly. Ja miksi mua kiinnostaa Ned Kelly, on siksi, että katsoin tuossa jokin aika sitten telkasta elokuvan kyseisestä henkilöstä ja pääosaa näytteli Heath Ledger (ja oli siinä leffassa myös Orlando Bloom) niin sehän on vähän niinku Heath olis ollu siellä..(..naisen logiikka..)

Anyway, menin siitä sitten Melbourne Centralin kauppakeskukseen ku mun pitäis ostaa aurinkolasit ja farkut ja jotkut kengät (nyt lähinnä käytän vaan lainatavaraa), mutta jostain syystä olen vaan niin huono shoppaaja, että en niinku saa vaan ostettua mitään! No koitin mä sentään muutamia aurinkolaseja, mutta siihen se jäi. Sitten hain Subwaysta vegeleivän ja menin siihen kirjaston huudeille syömään kaikkien opiskelijoiden sekaan, vähän niinku yritin sulautua joukkoon. Ja oli kyllä niin kaunis päivä, että siihen puistoon olisin voinut vaikka jäädäkin, mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan, joten lähdin siitä sitten tsekkaa Chinatownin. Oli paljon enemmän Chinatown henkinen (jos niin voi sanoa) ku mitä Sydneyn Chinatown on. Olis siellä ollut Chinese Museum, mutta en jaksanut mennä sinne.

Siinä sitten kiertelin kaupungilla ja päädyin sitten Federation Squarille, se oli oikein mukavanoloinen aukio kahviloineen ja museoineen ja siinä oli sellanen iso näyttö, missä meni kaikkii lyhytelokuvia ja näin ystävänpäivän kunniaksi siellä meni tietenkin kaikkii romanttisia pätkiä. Siihen oli laitettu riviin aurinkotuoleja ja hengailin siinä hetken. Sitten tulikin niin kuuma, että piti lähtee liikkeelle ja poikkesin sitten Chill On icebariin drinkille. Makso tietty ihan sikana sisään plus yks drinkki, mutta mähän olen niin rahoissani (ku shopatakaan en osaa) niin ei tunnu missään..(no kyllä se vähän kirpas)

Näkymiä Eureka Skydeck 88
Chillauksen jälkeen menin sitten käymään Eureka Skydeck 88. Se hissi sujahti 88.kerrokseen jossain parissa kymmenessä sekunnissa, korvathan siinä meni lukkoon. Näkymät oli todella makeet ja ainakin sai hyvän käsityksen kaupungista, että missä mikäkin on. Että tätäkin suosittelisin, jos joku Melbournessa menee käymään. Siellä pysty myös lisämaksusta mennä sellaseen "lasikuutioon" joka menee joku 3 metriä ulos siitä rakennuksesta, vähän niinku leijumaan siihen ilmaan sitten. Ja tietty siellä sitten soitetaan jotain rikkoutuvan lasin ääntä, että porukka ois ihan helisemässä (näin ainakin shuttle bussin kuski kertoi).

Sitten taisinkin suunnata takas hotellille vähän freshaa itseäni iltaa varten. Kävin uimassa hotellin altaassa parit kierrokset ja siellä oli myös sauna. Saunan ovessa oli pitkä lista saunan käyttösäännöistä. Muun muassa että kaikki korut oli ehdottomasti poistettava, ja saunassa sai olla max. 15min ja märkäpukua ei saa pitää päällä jne. No sinne sitten menin ja sehän oli ihan kylmä.. varmaan vaan joku 40 astetta, jos sitäkään, eikä mahdollisuutta heittää löylyä.. Että ihan pelle sauna, jos sitä saunaksi nyt voi edes kutsua. Eikä siellä ollut mitään pukuhuoneita, niin piti sitten luikkia hotellin aulassa tyyliin vaan pyyhe ympärillä.

Siinä sitten huoneessani nautiskelin hieman viiniä ja kattelin telkkaa ja koitin kerätä voimia syömään lähtemiseen. Lopulta sitten ryhdistäydyin ja lähdin kiertelee Yarra joen rantaa, josko sieltä löytyisi joku kiva paikka illastaa. Ruokapaikan löytäminen osoittautuikin sitten vaikeammaksi kuin osasin kuvitellakaan, koska joko paikka oli aivan täynnä tai sitten sieltä sai vaan kahden hengen Valentine´s Day menun. Ikuisuuksia kestäneen kiertelyn jälkeen aloin jo olla ihan masentunut, että mäkkäriinkö tässä nyt sitten joutaa ja rupes vähintään vituttaa ne kaikki rakastuneet pariskunnat siellä kaduilla. Mutta juuri kun olin luopumassa toivosta löysin sieltä ihan joen perukoilta ravintolan, missä oli tilaa ja mistä sai muutakin kuin kahden hengen ateriapaketteja.

Olin tietenkin ainut yksin illastava siellä, mutta se nyt ei sitten haitannut kun viimein sain eteeni lasin viiniä, aivan loistavan sienirisoton ja samalla siinä kävelykadulla alkoi joku ihme tulishow. Ja näin elämä hymyili jälleen. Lisäksi mulla oli oikein mukava tarjoilija, joka tuli mulle aina välillä juttelee ja kyselee, että onko kaikki ok. Jälkkäriksi söin sitten aivan törkeen ison palan mudcakea, kermavaahtoa ja jäätelöö. Ja kun siinä olin ateriaani lopettelemassa se mun tarjoilija tuli taas mulle juttelee ja kyselee, että kauanko aion Melbournessa olla ja mistä olen pitänyt eniten ja missä käynyt jne. Ja sittenhän se jo kirjotteli numeronsa ja nimensä siihen vihkoseensa ja sano, että voi olla mun henkilökohtainen opas seuraavana päivänä jos haluan :) Olin tietenkin hirveen otettu, mutta mä sille sitten soittanut kuitenkaan (mulla on ihan muut miehet mielessä).

Floral clock @ Queen Victoria Gardens
Seuraavana aamuna päätin nukkua vähän pidempään, tosin huone piti luovuttaa jo klo 10, että en nyt niin kauhean pitkään saanut nukuttua. Jalat oli aivan muusina edellispäivän kävelystä niin ajattelin, että ottaisin ihan rennosti tämän päivän. Ensiksi menin aamupalalle, oisko se katu ollut nimeltään Centre Pl & Way, jokatapauksessa aivan ihania pikku kahviloita! Valitsin niistä vaan jonkun ja tilasin latten ja feta-pinaatti-sieni-munakkaan. Ja siis se suklaakakkupala ei ollut mitään verrattuna tän aterian kokoon! Siis se kävi melkein työstä, että sain sen syötyä.. Mutta hyväähän se oli ja ei mulla minnekään kiire ollut niin siinähän pistin syöden sitten oikein ajan kanssa. Olin tietty sitten niin täynnä, että en pystynyt kävelee minnekään niin raahauduin sitten vaan seuraavaan shuttle bussiin istuu ja ajelin melkein sen koko 1,5 tuntia kestävän kierroksen ja kuuntelin kuskin selityksiä nähtävyyksistä. Melbournessa siis kulkee ilmainen shuttle bus ja city tram, joita kannattaa hyödyntää, jos sinne olette menossa.

Vaikka mun ei pitänyt minnekään kävellä, niin kävelin sitten kuitenkin kattomaan Shrine of Remembrancea, taas tommonen sotamuistomerkki. Kävin siellä parvekkeella sitten kans katsomassa kaupungin siluettia ja siellä puhalsi myös ihana viileä tuuli. Keskiviikkona oli nimittäin jotain yli kolkyt lämmintä. Siitä sitten lampsin King´s Domain puistoon ja jäin makamaan sinne jonnekin penkille kuuntelee jotain konserttia, mitä ne soitti Sidney Myer Music Bowlilla. Paluumatkalla kävin vielä tsekkaa Hosier Lanen, missä oli kaikenlaista grafiittia ja katutaidetta. Siellä on myös Until Never yksityinen taidegalleria, mutta en uskaltanut mennä sinne ku siellä liikuskeli jotenkin ihan liian "taiteellista" porukkaa.

Siinä mun Melbournen vierailu alkoikin sitten olla ja suuntasin bussiasemalle ja sieltä lentokentälle. Vähän jäi harmittamaan, että en ehtinyt käymään missään teatterissa tai esimerkiksi Dracula´s kabareessa. Ehkä sitten ensi kerralla. Käytiin siinä iltasella kotiin palattuani syömässä vielä sushia tuossa Coogee Bay Roadilla, se oli just kiva mesta ku ne siinä keskellä teki ruokaa ja laitto ne annokset sellaselle liukuhihnalle, mistä sai napata mitä halusi. Annokset oli hinnoteltu erilailla ja lautasten väristä sitten tiesi miten arvokas annos on kyseessä. Tykkäsin siitä tosi paljon, olen monesti kävellyt siitä ohi, mutta vasta nyt sitten pääsin sinne syömään. Todella, todella hyvää.

Sitten se olikin paluu arkeen ja takas töihin. Väsytti torstaina niin paljon! Kun maanantaiaamuna Suomessa konsanaan.. Ei millään olis jaksanu nousta sängystä (ilmapatjalta..) mutta pakko mikä pakko. Mutta onneksi mulla oli vaan neljän tunnin työvuoro ja se meni sitten aika nopeesti ja töiden jälkeen menin sitten kahvilan kautta rannalle uimaan ja ottaa aurinkoo. Illalla sitten vaan otin rennosti, kokattiin ja katteltiin leffaa.

Perjantaina oli taas töitä, mutta taas onneks neljä tuntia vaan, että jaksoin hyvin olla, plus sain nukuttua 12h yöunet niin alko taas voimat vähän palautua. Töiden jälkeen suunnattiin Cityyn ja The Opera Bariin. Oli oikein mukava terassimeininki, vähän niinku Mikonkadulla, mutta ei sinne päinkään ;) Juotiin siellä parit skumpat ja suunnattiin sitten Hungry Jack'siin (mikä on niinku Burger King, mutta ausseissa kulkee tolla nimellä). Ja en ois uskonut, mutta oli muuten paras kasvishampurilainen mitä olen syönyt! Ihanan rapea ja maukas, ai ai. Hyvä ruoka, parempi mieli (tuntuu kyl että koko ajan vedän jotain herkkuja täällä..)

Lauantaina tapahtui sitten jotain erittäin harvinaista eli mä heräsin jo klo 5.00. Syy tähän oli, että mentiin kuvaamaan jooga-aiheisia kuvia Yogalan nettisivuille. Olihan se vähän hassua olla jo kuuden jälkeen aamulla jossain rannalla (Bronte Beach) auringon noustessa tekemässä jotain sotureita :) Siinä kuvatessa meni joku parisen tuntia, jonka jälkeen mentiin sitten aamiaiselle. Menin sitten taas töihin klo 11, mutta tosi outoa että olin siinä ehtinyt touhuta jo viisi tuntia. Ei yhtään normaalikäytöstä mulle!

@ Manly
Töiden jälkeen lähettiin sitten Manlyyn kattoo Australian Open Surfingia. Ilmeisesti vähän missattiin itse kisaaminen, mutta porukkaa oli liikenteessä ihan sikana! Ja kai siellä kaduilla jotain surffareita kulki, voi olla että vaikka jotain julkkiksiakin, mutta enhän mä tunnista ketään. Ja taas pääsin sitten syömään herkkuruokaa eli jättikatkarapupastaa ja jälkkäriksi Royal Copenhagen Ice creamia. Siellä oli myös jotain bändejä soittamassa rannalla ja mentiin yhteen rantabaariin sitten katselee meininkiä. Varmaan vähän väsy paino kuitenkin vielä siitä Melbournesta, koska piti sitten vetäytyä kotiin ja olin jo ysin aikaan nukkumassa. 

Sunnuntai aloitettiinkin sitten aamu-uinnilla. Oli tosi ihanan lämmintä vettä, kaunis aamu ja aallot tosi miellyttävät, että siellä pysty vaan kellua rauhassa. Tai no melko rauhassa, koska meitä tuli siellä vedessä "ahdistelemaan" sellanen viinalle haiseva irkkumies. Onneks se tajus aika nopeesti, että ei kauheesti kiinnostanut sen jutut, niin se sitten tajusi lähteä seuraavan uhrin luokse. Unnin jälkeen käytiin sitten kahvilla ja suihkun kautta sitten Bondille brunssille parin tutun kanssa. Brunssin jälkeen suunnattiin Bondi Junctionille shoppaa ja kuin ihmeen kautta sain ostettua itselleni aurinkolasit, repun, collekepaidan (piti ostaa uudet bikinit..ja päädyin pitkähihaiseen..) ja mekon. Se olikin sitten jo niin uuvuttavaa, että piti mennä taas rannalle ottaa aurinkoo :) Siitä sitten himaan ja tässä nyt olen. Nukkumaan pitäisi mennä, että jaksaa huomenna olla 9(!) tuntia töissä. Se on sitten varmaan ensimmäinen "maanantai maanantai" ku ei nää maanantait täällä niin pahalta ole tuntunut. No mutta, tämän viikon rahan tuhlaamisen jälkeen on vaan hyvä, että töitä on tarjolla. Palataan taas ensi viikolla!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

31 päivää Sydneyssä, 30 yötä ilmapatjalla..

Torstai-iltana Maroubralla skumppaa ja diippiä keskustelua
Näinpä on kuukaus päässyt vierähtämään. En tiedä onko se "jo kuukaus" vai "vasta kuukaus", kun välillä tuntuu, että olen ollut täällä jo tosi kauan ja sitten välillä tuntuu, että vastahan mä tänne tulin. Ota tästä nyt sitten selvää. Riippuu varmaan mihin vertaa.. Kuukaus on kyl pitkä aika nukkua ilmapatjalla (katotaan vaan, niin nukun tän koko ajan tolla samperin ilmapatjalla..), mut toistaalta kuukaus on lyhyt aika, ku jotenkin tuntuu, että en ole ehtinyt tehdä vielä mitään!

Mitäs mä nyt sitten olen viime viikolla tehnyt. Noh, alkuviikosta suunnittelin Melbournen reissua. Tänään sinne tosiaan olen lähdössä ja koska oon siellä vaan kaksi yötä ajattelin nyt vähän panostaa ja varasin itselleni neljän tähden hotellin queen size bedillä! (varmaan puolet kamalampaa palata sitten takas ilmapatjalle..). Mutta Melbournesta sitten enemmän ensi viikolla.

On tullut vähän myös joogattua. Käytiin nyt sellasessa enemmän meditaatioon painottuvalla tunnilla ja en tiedä mikä mua vaivaa, mutta alkaa jotenkin aina ahdistaa se meditaatioa. Tulee tyyliin lihaspistos, ihan ku kyseessä olis joku isompikin urheilusuoristus.. Mutta kuulemma, meditaatiota pitää vaan harjotella enemmän, niin kyllä se siitä helpottuu, tai näin ainakin sano minua kokeneempi joogi..

Niin ja näinhän minä tuttuja Suomesta! Oli oikein mukava brunssi vanhan työkaverin kanssa, joka on ollut kolmisen viikkoo reissaamassa sen pojkvännin kanssa. Käytiin The Rocksissa The Vintage Cafessa, se oli sellasella kivalla pikku kujalla, mun mielestä oikein viihtyisä paikka.

Eikä tää suomalaisten tapaaminen tähän oikeestaan edes päättynyt, itseasiassa tämähän oli vasta alkua. Koska viime viikolla tapasin yhden suomalaisen tytön (kaverin kaverin kaveri), joka tuli tänne kolmen viikon lomalle ja treffattiin tuossa yks päivä rannalla ja sattumoisin siinä mun vieressä oli sitten tämän tytön ex-poikaystävä ja lauantaina tänne meidän kommuuniin tuli myös yks uusi asuakas Suomesta (muutamaksi päiväksi vaan ku näitä ilmapatjojakin on vaan yksi). Ja niinpä me sitten lauantaina päätimme yhdistää turistivoimamme ja lähdimme tsekkaamaan Cityn yöelämää. Tätä ennen olin muuten töissä kahdeksan tuntia yksikseni ja olipa muuten kiireinen päivä! Mutta tein tosi hyvän myynnin, joten uskoisin, että en saa potkuja ainakaan ihan heti, ku taas se mun pomo mulle edellisenä iltana mussutti, että nyt on kuule sun "tulikoe", että paljon saat myytyä yksin, mutta kyllähän tällänen myynnin osaaja pari paitaa saa helposti myytyä ;) Eli se meni siis hyvin ja sitten pysty hyvillä mielin lähtee vähän humputtelee.

The Orbit Bar
Alotettiin ilta The Rocksista, meinattiin eka mennä The Argyleen, mutta se oli niin hienon näkönen paikka, että päätettiin alottaa vähän helpommin lähestyttävästä pubista eli mentiin Australian Hotelliin. Se oli oikein tunnelmallinen ja kivan rento paikka. Ja se oli täynnä jotain polttariporukoita, niin tunnelma oli aika katossa jo alkuillasta. Siitä yhden suuntaa-antavan jälkeen uskaltauduttiin sitten sinne The Argyleen drinkeille. Siitä sitten innostuneena suunnattiin George Streetille The Orbit baariin, joka on 47. kerroksessa. Siellä sitten tilattiin kannusta shampanjaa ja katseltiin upeita näkymiä.

King´s Cross

Nälkähän siinä alko sitten tulemaan niin pysähdyttiin pikaiselle tankkaukselle Subwayhin, mun mielestä on ihanaa ku täällä Subwayssa saa leipiin avocadoa, nams! Ja koska turisteina siinä oltiin, niin mentiin kattomaan millanen King´s Crossin World Bar on, ku sitä noissa matkaoppaissa niin kehutaan, mutta sehän oli jotenkin tosi ahdistavan oloinen paikka (sedula!) ja 20 dollarii sisään! No ei kiitos! Mentiin sitten johonkin enemmän pubityyppiseen paikkaan, jossa tosin saatiin juomat käteen ja heti perään tulikin pilkku. Ei kai sitten muuta ku juomat ykkösellä alas ja toiseen baariin. Tässä vaiheessa oltiin laitettu matkaoppaat jo laukkuun ja mentiin vaan randomisti kiinnostavan näkösiin paikkoihin. Tässä seuraavassa baarissa multa meni melkein ilmat pihalle ku joku ihme kundi juoksi kyynerpää edellä mun selkään, pyysi se sentään anteeksi, mutta selitys siihen, miksi se ryntäili siellä sillai, ei oikein selvinnyt (kännitila?).

Sydney Tower
Viihdyttiin siellä sitten melko pitkään ja alettiin siinä myös miettiä, että mitenhän sitä pääsis kotia. Päätettiin sitten lähteä bussipysäkin suuntaan, jos sieltä vielä busseja menis. Mutta Oxford Streetille päästyämme harhauduttiin yhteen gay baariin ku siellä niin näyttävän näköisesti lavalla lauloi drag queen. Sinne me sitten jäätiin ja tavattiin mm. sellanen "pikkupoika" (eli joku parikymppinen) ja se laulo meille Jenni Vartiaista! Se oli siis aussi, mutta oli asunut Ruotsissa vuoden ja sillä oli joku suomalainen kaveri, joka sille lähettelee aina suomalaisia biisejä. Niin yritä tässä nyt sitten päästä suomalaisia pakoon ku suomalaisuus tunkee joka suunnasta tajuntaan. Sitten tais taas tulla pilkku ja aika lähteä kotiin. Bussipysäkillä olikin sitten melkein illan parhaat bileet ku porukka oli niin iloisella ja jutustelevalla tuulella. 

Kotiin päästiin siis pikkutunneilla ja seuraavana päivänä kuvittelin, että olisin selvinnyt ilman vakavampaa darraa, mutta se iskikin salakavalasti vasta illalla. No hyvää ruokaa ja telkan katselua niin kyllä mä taas selvisin näkemään uuden päivän. Nyt tosiaan pitäisi sitten pakata ja kohta suunnata lentokentälle. Ensi viikolla siis kuulumisia Melbournen visiitistäni, sitä odotellessa, moikka moi!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Töitä, joogaa, töitä, joogaa.. ja ihana viikonloppu!

Running Bare Randwick
Yks mun työasuista
Tää viikko meni aikalailla töissä. Voisin sanoa, että työurani Running Barella alkoi hieman..hmm.. mites sen nyt sanois, vähän oli kuoppainen alku.. tai siis ku se mun pomo ei ole mikään erityisen hyvä perehdyttäjä (eli se ei kerro mulle mitään tai näyttää yhden kerran nopeesti ja olettaa sen jälkeen että tiedän kaiken ja ilmeisesti että osaan lukea ajatuksia) niin alku oli vähän hankala ja pari ekaa päivää mietin, että onkohan tää nyt mulle ihan oikea paikka.. Mutta pari päivää meni ja se mun pomokin vähän rauhottu ja jopa kehu mua pari kertaa, joten nyt tuntuu jo paremmalta olla siellä ku on päässyt vähän perille asioista. Ja parastahan tässä on, että työvaatteet on urheiluvaatteet ja saan niitä ilmaiseksi. Ja vaikka olinkin tällä viikolla viisi päivää töissä, niin ei haitannut ku sää on ollut niin huono! Kaiket päivät on vaan satanut. Tää on kuulemma kylmin kesä 12 vuoteen.. mutta onneksi viikonlopuksi luvattiin aurinkoa.

The Living Room at Coogee Beach
Ja työtä tasapainottamaan ollaan käyty joogassa. Pari kertaa ollaan käyty Coogee Beachillä The Living Roomissa, joka on tosi ihana ku siinä on isot ikkunat merelle ja se tunti, missä ollaan käyty on sellanen rentouttava / kehoa huoltava. Mutta torstaina mentiin vakoilemaan yhtä uutta joogasalia, joka avattiin tähän lähelle. Fasiliteetit oli vähän kehnot, mutta tunti, jolla oltiin, oli tosi hyvä! Sekoitus sellasta rentoa ja venyttävää ja vähän raskaampaa. Ja lopuksi loppurentoutus ja niskahieronta. Ja koska mulla ei ollut käteistä mukana, ja ne ei hyväksynyt korttia, niin ei tarvinnut edes maksaa mitään. Mutta pitää nyt sitten mennä sinne uudelleen maksamaan ja oltais varmaan menty muutenkin ku se oli niin hyvä tunti.

"Raskaan" työviikon jälkeen perjantaina sitten nautin ansaitun lasin (tai pari) viiniä. Käytiin dinnerillä, taas syömässä thaimaalaista, mutta onhan se hyvää! Perjantai menikin sitten aika rennon rauhallisissa merkeissä  kaiken kaikkiaan.

Lauantaiaamu alotettiin joogalla, jonka jälkeen mentiin aamu-uinnille. Ei ollu edes isoja aaltoja niin päästiin helposti uimaan. Tossa yks päivä ku kävin uhmaa aallokkoa, ja ehdin just ajatella, että alanpas mä olla hyvä tässä, aalto paino mut mukkelismakkelis rantaan ja jouduin tyyliin konttaamaan itseni pelastuksiin, samalla kiskoen bikinejä ylös.. Sitten, viimein(!), kun meillä oli auto käytössä, päästiin sinne Ikeaan. Kuviteltiin, että se olis ihan läpihuutojuttu, että sinne vaan ja saatais mulle hankittua sänky, mutta ei. Ei löydetty mitään sellasta sopivaa eli edelleen joudun nukkumaan ilmapatjalla. Ja joo, käytiin muissakin kaupoissa, mutta ei löytynyt mistään sopivaa sänkyä (ja siis sopivalla tarkotan lähinnä tarpeeksi edullista, mutta kuitenkin sellasta, missä vois kuvitella nukkuvansa). No pitää kattoa vielä nettikaupoista tai jotain..Ostin kuitenkin vähän sisustustyynyjä ja päiväpeiton, just sellasta tosi tarpeellista, mitä ilman ei voi elää..Ja ku pitkästä aikaa päivä alkoi kääntyä aurinkoisen puolelle, lähettiin rannalle hankkii vähän brunaa. Illemmalla mentiin sitten yhtiin grillijuhliin. Oli ihana vaan istua ulkona, juoda kylmää siideriä ja katsoa auringonlaskua.

Chinese Garden of Friendship
Sunnuntai valkeni niin aurinkoisena ja kauniina, että eihän sitä malttanut nukkua, vaikka ehkä ihan vähän darra paino eilisestä auringonlaskun katsomisesta..Suuntasin kulkuni taas Cityyn, Chinatowniin ja Chinese Garden of Friendshipiin. Sieltä sitten kävelin Darling Harbouriin lounaalle. Kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi siellä oli meneillään Dragon Boat Racing, kattelin sitä siinä aikani ja koska oli niin tajuttoman kaunis päivä, päätin olla oikea turisti ja ottaa lauttaristeilyn Taronga Zoo:hon. Kävin kattelee koalat ja kengurut ja mitä näitä on. Pari tuntia vierähti aika kivasti. Sitten aloinkin olla jo niin poikki, että piti suunnata himaan ja kyllähän sitä liikenteessä olin ollutkin koko päivän. Nyt onkin väsynyt ja onnellinen olo, pizza tilattu ja syöty ja mikä parasta olen saanut vähän väriä mun kalpeeseen hipiään :)


City of Sydney


Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon. Hyvää Runebergin päivää kaikille ja kahtotaan miten vaaleissa käy. Pysytään tutkalla!