NZ! Ei kyl menny ihan niinku Strömsössä..

AUCKLAND Lähtö Uuteen-Seelantiin oli maanantaiaamuna ja jostain syystä pakkaaminen oli ollut mulle jotenkin tosi vaikeeta ja jätin sen vastoin mun normaalia käytöstä aivan viime tinkaan, ku mietin esim. että pitäiskö ottaa nahkatakki mukaan vai pärjäänkö vaan hupparilla ja Glenn siihen viisaasti sanoi, että better safe than sorry ja aijaa olinko onnellinen, että otin takin mukaan! Aucklandissa oli aivan järkyttävän kauhee ilma, vettä sato ja oli aivan jäätävän kylmä (eli varmaan jotain +13). Selvisin kuitenkin hienosti kentältä hostellille ja siinä sitten ilmottauduin ja vastaanottovirkailija rupes näpyttelee konetta. Katto uudelleen mun passia, siristeli silmiään ja jatko näpyttelyä.. alko tulee vähän sellanen tunne, että onkohan kaikki nyt kunnossa.. No hetken mietittyään se sano, että luultiin sua sun nimen perusteella mieheksi, joten olet nyt ikävä kyllä miesten kerroksessa. No aha, ei sitten ole vapaita huoneita naisten kerroksessa? Ei. Mietinpä siinä sitten, että lähtipä hyvin käyntiin tämä reissu, ku lähinnä pelkäsin, että miehet pitäisi kovempaa mekkalaa kuin naiset, niin kelasin saankohan mä nukuttua ollenkaan, mutta hostelli osoittautui hyvin rauhalliseksi ja viihdyin siellä lopulta tosi hyvin. Ja sitäpaitsi sain huoneen käytävän päästä, missä oli vieressä portaat, joista pääsin sitten helposti pari kerrosta ylös suihkuille yms. Tosin se portaikko oli kokonaan lasia eli kadulle näky hyvin ku kekkuloin siinä vaan pyyhe ympärillä, mutta mitäpä pienistä kun ei pienetkään meistä.

Tiistaille olin varannut sellasen koko päivän canyoining reissun Waitakerelle, joka on n. 40 min ajomatkan päässä Aucklandin keskustasta. Kyllä mä jo vähän aavistelin siinä aamulla, että se koko yön jatkunut kaatosade voisi aiheuttaa ongelmaa ja niinhän siinä sitten kävi, että kun se opas tuli meitä hakemaan Sky Towerilta, niin se ilmoitti, että ei todennäköisesti päästä kanjoneihin seikkailemaan, koska joki on tulvinut niin paljon, että se olisi sitten liian vaarallista kovan virtauksen takia. Mutta jos haluamme, voitaisiin lähteä katsomaan, onko tilanne parantunut tai ainakin mennä katsomaan maisemia ja vesiputousta jne. Minä, kaks skottia ja kolme jenkkiä päätettiin sitten, että mennään nyt sitten katsomaan mikä meininki siellä on. Ja onneks mentiin! Siellä oli tosi kaunista ja mua jännitti jo se automatka sinne, koska se meidän opas ajo niitä pikku vuoristoteitä tuhatta ja sataa..

Päästiin perille yhtenä kappaleena, laitettiin märkäpuvut päälle ja lähettiin patikoimaan vesiputoukselle. Se meidän opas kertoili meille kaikkee jännittävää kaikista kasveista ja puista ja laitto meidät syömään lehtiä (kävi mielessä siinä suu lehtiä täynnä, että toivottavasti tää ei ole se lounas, mikä tähän retkeen kuulu..) Päästiin sitten putouksille asti ja mentiin sinne sitten uiskentelemaan. Se vesi oli tosi kylmää ja virtaus melko voimakas ja se opas meitä varoitteli, että varokaa ettette lähde virran mukana kivikkoon, että kyllä se meidät varmaan kiinni saisi, mutta vois tulla aika pahaa osumaan. Ja me tietenkin oltiin niin kiltisti ku osattiin (tiedä oliko siinä oikeesti mitään vaaraa, ehkä se vaan halus että meistä tuntuu "tosi seikkailijoilta"). Ja sitten kun nousin sieltä vedestä pois, sain huomata, että olin sitten laittanut ne mun märkäsukat väärin, koska mun sukat oli täynnä vettä ja muiden ei..no, kaadoin vedet pois ja laitoin ne oikein ja jatkoin matkaa :)

Putouksilta suunnattiin Piha Beachille. Taas saatiin patoikoida rinteitä ylös jalat hapoilla. Mutta oli tosi hienot näkymät rinteen huipulta ja sieltä laskeuduttiin alas rannalle, missä hiekka oli aivan mustaa / sinistä, koska siinä oli niin paljon rautaa. Nähtiin myös paljon meritähtiä ja aivan sairaan isokokoisia lokkeja!

Vasemmalla Lion Rock, kiivettiin sinnekin katsomaan maisemia. Oikealla ranta, missä nähtiin paljon meritähtiä. Alhaalla kuva Blue lagoonista ja tolla rannalla se hiekka vasta olikin mustaa.

Pikaisen siistiytymisen jälkeen suunnattiin takas kaupunkiin. Ja koska bussi jätti meidät siihen Sky Towerille, päätin mennä tsekkaa sen samantien. Siinä alakerrassa oli meneillään joku leffanäyttely eli tietty kaikkee Lord Of The Rings, Narnia ja Avatar kamaa oli näytillä. Kiertelin sen läpi ja suuntasin sitten ylös (ja sain lipun alennettuun hintaan, kun sanoin olevani backpackeri eli jos menette niin ottakaahan alennukset pois).

Sky Tower on korkein rakennus Uudessa-Seelannissa (328m) ja sieltä pysty näkee 80 km etäisyydelle. Oli oikein hyvät näkymät ja ei satanut edes vettä, niin näky aika pitkälle ja bongailin siinä kaikkii paikkoja, missä olin jo ollut ja minne pitäis vielä mennä. Siinä kierrellessä tuli vastaan lasilattia. Hetken ihmettelyn jälkeen uskaltauduin siihen seisomaan ja on se kyllä jännä tunne seistä muka tyhjän päällä niin korkeella! Pakko myöntää, että kyllä siinä vähän puntti tutis, mutta aikani kun siinä olin, menin jopa istumaan siihen lattialle ja se oli sitten oikeestaan aika mukavaa seurata kadun tapahtumia ylhäältä käsin.

Sky Towerilta sitten menin käymään hostellilla suihkussa ja lähin takas kaupungille kiertelee ja kattelee. Päädyin sitten leffaan katsomaan My Week With Marilyn, se oli mielestäni oikein viihdyttävä ja leffan jälkeen kävin vielä haukkaamassa pientä iltapalaa Starbucks Coffeessa (ja mikäs sen parampaa ku chai tea ja chocolate chip muffin..nams)

Ja taisin siinä matkallani hostelliin käydä vielä nettikahvilassa kattelee facet sun muut. Ja tietty en seurannut yhtään kauan se kone on päällä ja jäi sitten kaikki sähköpostit ja facet sinne auki ku katkes se yhteys, mutta kai ne sitten sammuu siinä vaikka ei ole kirjautunutkaan ulos..

Keskiviikkona oli sitten vuorossa vierailu Waiheke Islandille, jonne matkasin lautalla 40 min (kaikkialle tuntuu kestävän toi 40 min.. taisi lentokentältäkin olla 40 min keskustaan..) Vähän jännitti, että sataako vettä vai ei ku sää oli vähän sellanen epävaikaisen oloinen, että pieniä sadekuuroja siinä aamulla oli ja aika pilvisti, mutta yllättävän lämmin.

Saarelle päästyäni sää hieman kirkastui ja vuokrasin sitten pyörän. Olin ilmeisesti sen ensimmäinen asiakas sinä päivänä ku se oli silminnähden iloissaan ku tulin siihen :) Se oli oikein symppismies ku se siinä selitti, että mihin numeroon pitää soittaa jos pyörä hajoo, että se tulee sitten tuomaan mulle uuden pyörän ja minne pitää jättää pyörä sitten ku lopetan ja mitä teen jos väsyn kesken matkan.. niin.. siihen se vaan sano, että ei ole sitten hänen ongelmansa :D

Mun tarkoituksena oli suunnata eka siihen keskustaan ja syödä siinä aamupala ja sitten lähteä tutkimaan saarta. Lähdin siitä sitten polkemaan kartta kourassa ja mielestäni se reitti oli aika selkee, että vaan suoraa tietä ja siinä se sitten ois. No poljin siinä jonkin aikaa, pysähdyin, kattelin karttaa, mutta en sitten löytänytkään niitä teitä enää siitä kartasta. Ajattelin, että josko sitten menen vielä tämän tien päähän, niin ehkä se sitten tulee se keskusta. Mutta ei. Mietin, että kuinka pitkä matka 1-2 km voi olla, että missä se keskusta nyt sitten oikein on!? Ku ei mulla mitään kelloa ollu mukana, niin en yhtään osannut ajatella kauan olen polkenut jne. Jossain vaiheessa kyllä alko tuntua (kelloa tai ei) että nyt oon polkenut kyllä ihan minne sattuu. Ja päätin sitten pysähtyä tarkkailemaan oikein hartaudella yhdelle bussipysäkille omaa karttaani ja bussipysäkin karttaa. Siinä sitten valkeni, että olinkin polkenut jo 6 km ja aivan eri paikkaan mitä olin kuvitellut meneväni.. No ei se mitään, olinpahan jälleen kartalla. Naureskelin lähinnä siinä itselleni, että valtava ylisuorittaja mä olen ku kuvittelen että 6 km on 2 km..

Mun uljas menopeli. Taustalla Palm Beach

Pyöräilin sitten katomaan Palm Beachia, missä ei sitten oikeestaan ollut edes mitään. Yks kiska ja pieni ravintola, joka ei ollut edes auki. Nälissäni sitten ostin keksin siitä kiskalta ja sen syötyäni lähdin suuntaamaan takas sinne keskustaan, joka multa mystisesti oli mennyt ohi. Mutta eipä mulla mikään kiire ollu ja nautiskelin maisemista alamäissä ja kirosin nälkääni ylämäissä.. Yhdessä ylämäessä mua tuli vastaan autolla se mun pyörän vuokraaja ja se tervehtiä mua kuin vanhaa tuttua konsanaan :)

Kun sitten saavuin sinne keskustan tuntumaan, sain huomata, että olin ajanut ihan sen ohi, tyyliin katsonut väärään suuntaan ja missannut sen! Se oli kyllä niin pieni paikka, että en kai mä itseäni kauheesti voi soimata, kun en tajunnut sen olevan se keskusta.. Kiertelin siinä aikani ja siellä oli kaikkii ihania pikku puoteja ja ihanaa pikku sälää, mitä olisin halunnut ottaa koko repullisen mukaan! Mutta onneks järki voitti..Järki ei kuitenkaan voittanut syömisen suhteen, koska en mielestäni löytänyt mitään kivaa ruokapaikkaa siitä, niin päätin vaan jatkaa matkaani.

Seuraavaksi suuntasin katsomaan muutamaa viinitilaa. Ensimmäisessä (Cable Bay) nautiskelin lasillisen paikallista Riestlingiä ja seuraavassa paikassa (Mudbrick) otin viiden viinin maistelusetin. Siinä kolmatta viiniä maistellessani alko tuntuu, että olen jo ihan kännissä! Ainiin se syöminen oli unohtunut tyystin! Siitä sitten kaadoin loput viinit pois ja menin ravintolan puolelle katsomaan ruokalistaa. Ja hyvää kannattaa odottaa, koska sain niin hyvän annoksen, että ei paremmasta väliä. Se paikka oli tosi tunnelmallinen ja ulkona alko sataa ropisemaan niin vielä mukavampaa. Paitsi ainiin joo, mun pitäis vielä polkee 3 km takas sinne lautalle.. Eipä mua ole sokerista tehty, eikä siinä oikein muukaan auttanut ku lähteä polkemaan. Matkalla sade ylty lopulta kaatosateeksi ja aloin kummasti arvostaa lokasuojia, niitähän ei tässä mun pyörässä ollut..

Läpimärkänä, mutaisena ja kylmissäni selvisin lopulta lauttaan ja pian siihen mun luokse tuli sellanen vanhempi herra, että saako hän istua mun kanssa samaan pöytään? No toki. Se siinä sitten kyseli, että milläs asioilla olin saarella ollut, koska hän oli nähnyt mut aamulla saarelle mentäessä. Kerroin turistina olevani ja pyöräilleeni ympäriinsä ja että olen Suomesta jne. Ja se oli ihan innoissaan, että olen Suomesta ja se alko kertoilee mulle Alvar Aallosta (se oli siis itse arkkitehti) ja Suomen koulutussysteemistä ja juteltiin siinä niitä näitä koko lauttamatka. No mitä mä yhdessä vaiheessa koitin vähän lepuuttaa silmiäni ja rentouduin siinä hetkeksi ja sehän sitten otti musta valokuvan, koska näytin hänen mielestään niin rauhalliselta, että meditoinko tai jotain, koska harvemmin näkee niin autuaan rauhallista naamaa..(hmm..kiitos?). Ja ennenkö lautta pääsi maihin, se tokaisi, että "you´re a mysterious woman, aren´t you", kysyin sitten, että kuin? Sen mielestä oli mystistä, että miten kukaan on päästänyt noin kaunista naista matkamaan yksin, että jos hän olisi nelisenkymmentä vuotta nuorempi niin ei kyllä päästäis mua matkaamaan yksin. Vastasin siihen vaan, että "yeah it´s a mystery" :)

Olin sitten aivan pokki ku viimein pääsin hostellille ja kuuman suihkun jälkeen menin sitten vaan nukkumaan. Tosin kello oli sillon vasta jotain viisi, joten tietenkin heräsin sitten joskus kasin ysin pintaan. Päätin sitten lähtee hakee alakerran automaatista jotain juomista ja siinä aulassa yks tyttö katto amerikan The Biggest Loseria niin mähän liimauduin samantien siihen sohvalle :D Ja mulla ei ollut oikein onnea sen mun juoman kanssa ku en saanut sitä korkkia auki..(kyllä se siitä sitten parin tunnin ähertämisen jälkeen aukes..)

Torstaina heräsin aivan valtavaan jalkakipuun, mun pohkeet oli niinku aivan tukossa. En pystynyt oikein edes kävelee..mutta sillä se lähtee millä on tullutkin eli ylös ulos ja kävelemään! Aamupäivästä menin tsekkaa Kelly Tarlton´sin Underwater worldin, pingviinejä ja sen sellasta. Se oli ihan jees, ne pingviinit oli söpöjä ja olihan ne hait ja muut isot kalat aika vaikuttavia, mutta en mä enää saanut siitä sellasta "WAU!" -efektiä, mitä koin ku kävin ekaa kertaa Sydneyn Aquariumissa. Tosin tuolla oli samaan aikaan paljon lapsia ja ku mentiin sellasella "snow catillä" sellanen kiertoajelu, niin siinä samassa kyydissä olevat pikkulapset oli aivan innoissaan ja huudahtelivat kilpaa "woohoouu!" Ja me siis liikuttiin ihan sairaan hitaasti, joten olihan se ihan huvittavaa seurata vierestä sitä pienen lapsen aitoa iloa :)

Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä Kellyn jälkeen Auckland Zoohon, mutta ei jotenkin huvittanut, joten päätin jättää sen väliin ja koska missasin just ilmaisen shuttle bussin takas kaupunkiin päätin kävellä sen 3km. Ja sää oli mitä parhain, niin miksi et kävelisi. Löysin siinä keskustaan mentäessä tosi kivan pikku kadun, missä oli paljon kaikkii ravintoloita ja pubeja, joten päätin sitten mennä lounastamaan sinne. Päädyin sellaselle kattoterassille nautiskelemaan viiniä ja pizzaa. Niiden tarjoilijoiden paidat oli aika hauskat ku niissä luki "Making fruits more useful since 1947" :) Siitä ei lomatunnelma paremmaksi vois tulla.

Lounaan jälkeen kävin apteekin kautta (salvaa jalkoihin) nettikahvilassa latailee puhelintani ja kameraani ja tsekkailee uutisia jne. ja tällä kertaa osasin jopa seurata paljonko mulla oli aikaa käyttää nettiä. Siitä sitten otin take away kahvin ja menin hengaa Victoria Parkiin. Meinasin sen jälkeen suunnata takas hostellille, mutta harhauduin yhdelle terassille juomaan viiniä. Aika pian seuraani lyöttäytyi sellanen parikymppinen korealainen tyttö, toisessa kädessä bisse ja toisessa tequila. Juttelin sen kanssa aikani siinä, mutta en jotenkin saanut mitään selvää, mitä se puhu, joten koitin vetästä viinini siinä nopeesti huiviin ja lähtee menee. Plus sen silmät oli aivan keltaiset ja en osannut olla tuijottamatta niitä. Eks toi silmien keltaisuus kieli jostain ongelmista maksassa?

Lähdin siitä sitten pois sillä verukkeella, että olin menossa leffaan. Ja koska mulla ollut oikeestaan suunnitelmia, niin kelasin, että miksi en menisi oikeesti leffaan? Ei siellä kyllä oikein mennyt sitten mitään, mikä mua sillai olis kiinnostanut, mutta ajattelin, että josko vaikka jotain komediaa, niin päätin sitten mennä kattomaan 21 Jump Streetin. Siinä leffan alkamista odotellessani ajattelin, että josko tosta yhden coronan ottaisi ja nauttisin sen nyt aivan rauhassa, ilman keltasilmäistä korealaista opiskelijatyttöä selittämässä sen elämästä. Kassalla se myyjä sitten ehdotti, että miksi en ottaisi kahta kun saan ne halvemmalla. Kattelin siinä kelloa, että enhän mä ehdi juoda kahta tässä parissakymmenessä minuutissa. Sitten se katto mua vähän ku olisin joku hölmö, että hei sä saat ottaa ne mukaan tonne leffaan. No sitten, why not :) Ja se leffahan oli sitten tosi hauska. Ja uskoisin, että se oli oikeestikin hauska, eikä vaan niiden coronoiden takia. Olin niin hyvällä tuulella sen leffan jälkeen, että vähän ois tehnyt mieli lähtee humputtelee kaupungille, mutta seuraavana aamuna oli aikainen herätys, joten viisaasti menin vaan nukkumaan.

WAITOMO CAVES Heräsin tosiaan sitten kuuden pintaan, lähinnä sen takia, että viereisessä huoneessa oleva puhu niin kovaäänisesti puhelimeen, mutta mun ois joka tapauksessa pitänyt herätä 6.30 viimeistään niin ei siinä mitään. Tsekkasin itseni ulos ja lähdin siitä sitten bussiasemalle, missä hyppäsin Waitomo Caveseille menevään bussiin. Matka kesti 2,5h tuntia ja ilmeisesti olin ainut, joka ei kuulunut bussissa olevaan turistiryhmään, koska kun päästiin siihen melko lähelle luolia, se kuski huusi, että noniin nyt se tyttö sieltä takaa, voit jäädä pois tässä i-Sitella, niin me jatketaan tonne luolille. Mun mielestä ne ois ihan hyvin voinut viedä mut sen loput 500 metriä..ryhmässä mukana tai ei. No sainpahan jätettyä rinkkani siihen i-Sitelle talteen ja kävelin kevyemmin kantamuksin sinne luolille.

Olin hankkinut etukäteen kahden luolan kierrokset, Ruakuri (2h) ja Glowworm (45min) luoliin. Mutta sillä sekunnilla kun pääsin siihen kassalle ja sain sanottua, että mulla on liput kahden luolan comboon, sähköt katkes. Ne sano, että mene vaan odottaa tonne sisäänpääsyn luokse, että eiköhän sähköt kohta palaa takas. Mutta pian ilmeni, että sähköt oli mennyt myös kahdesta lähikylästä ja että kyseessä olikin vähän isompi ongelma. Ei auttanut muu kuin odotella. Siihen tuli sitten yks opas, melko nuori mies, (vaikutti homolta, ainakin eleiden ja puhetyylin perusteella) se siinä vuolaasti kyynelehti ja oli aivan järkyttynyt, koska se oli ollut vetämässä kierrosta Glowworm-luolassa ku sähköt oli katkennut ja raukka oli aivan järkyttynyt, että ei kukaan ole neuvonut, mitä pitää tehdä jos sähköt menee poikki. Teki mieli sanoa, että mä laittaisin takulampun päälle (koska oppailla oli taskulamput) ja kävelisin ulos luolasta, mutta en tohtinut heittää läppää ku toinen oli ihan hädässä, kävi sitä itseasiassa vähän sääliksi :(

Suurin osa muista turisteista lähti sitten jonnekin muualle busseineen ja oppaineen, mutta koska mä olin siellä yksikseni mulla ei oikein ollut mitään paikkaa mihin mennä, joten istuskelin ja odottelin siellä sitten. Mulle tuli siinä sitten juttelee sellanen brasilialainen mies, joka oli ollut siellä kolmisen kuukautta töissä valokuvaajana. Se kertoili mulle matkoistaan ja missä on asunut ja keskusteltiin kulttuurieroista jne. Sitten tuli ilmoitus, että sähkökatkos todennäköisesti kestää vielä 2,5 tuntia..Harmittelin siinä, että näyttää pahasti siltä, että en nyt ehdi käydä missään luolissa tai ainakin pitää varmaan valita kumpaan menen ku aika alkaa olla hieman kortilla. Mutta tultiin molemmat siihen tulokseen, että mitäpä sitä stressaamaan kun asialle ei voi mitään tehdä, että nautiskellaan nyt vaikka auringon paisteesta :)

Ja kun lopetin stressaamisen, sähköt palasikin luultua aikaisemmin. Kiiruhdin sinne kassalle taas kysymään kierrosten aikataulusta, että ehtisinkö mitenkään käydä kummassakin luolassa. No heti kun pääsin siihen tiskille ja se nainen alko kattoo koneelta aikataulua, sen tietokone jumittu.. Pahottelin siinä sitten vähän läpällä, että sori ku oon jinxannu koko mestan ;) Mutta siihen tulikin sitten sattumoisin bussi Ruakuri luolille ja minä ja kaksi muuta päästiin heti lähtemään sinne. Ja koska meitä oli vaan kolme, niin se opas sano, että päästään se kierros varmaan jossain reilussa tunnissa läpi, että mun pitäis sitten ehtiä myös Glowworm luolaan ennenkö mun bussi Taupoon lähtee.

Päästiin sinne Ruakuri luoliin (btw Ruakuri tarkoittaa kahta koiraa, koska legendan mukaan eräs nuori maori löysi luolan 400-500 vuotta sitten, kun se oli metsästämässä lintuja ja sen kimppuun hyökkäs kaks villikoiraa ja se pakeni luoliin turvaan) niin jostain syystä mulle tuli aivan kauhee päänsärky. Yritin olla välittämättä siitä, mutta kyllä se vähän haittas mun luolakokemusta. Ja kun mentiin siellä maan uumenissa ja katseltiin kiiltomatoja pilkkopimeessä tuli jotenkin tosi pahaolokin ja rupes ahistaa valtavasti..

Upeetahan siellä oli kaikesta huolimatta ja se opas kerto meille tosi mielenkiintoisia tarinoita luolien löytämisestä, reittien rakentamisesta, maakiistoista (jonka takia luola oli suljettuna 18 vuotta) ja miten sinne on haudattu joku maoripäällikkö (sinne hauta-alueelle ei tietenkään saanut mennä ja luolista poistuttaessa piti pestä kädet osoittaakseen kunnioitusta kuolleita kohtaan). Ja se oli just jännä ku siellä luolien pimennossa virtasi joki, mitä pitkin sinne alun perin vain pääsi, niin kuullosti kuin se olisi ollut isokin koski ku se pauhas siellä niin kovaa, mutta opas kerto, että luolat moninkertaistaa sen pauhun, että oikeesti se vesiputous, mistä se ääni tuli, on tyyliin vaan parin metrin korkuinen ja se kuullosti lähinnä 20 m vesiputoukselta.

Kiiltomatojen "metsästyssiimoja"

Kierroksen jälkeen mulla oli hyvin aikaa vielä mennä sinne toiseenkin luolaan. Mun huonovointisuus vaan paheni, mutta ajattelin, että vaikka mulla oli aivan hirvee olo, niin pakkohan mun on sinne luolaan mentävä ku tuskin saan toista mahdollisuutta. Yritin siinä hörppiä vähän kokista, mutta en saanut oikein sitäkään juotua. Lähdettiin sitten Glowworm luolaan, joka on huomattavasti pienempi kuin Ruakuri. Siellä oli sellanen iso "sali"  eli alue, missä kattoon oli 14 metriä. Siinä kohdassa oli tosi hyvä akustiikka, ei kuitenkaan kaikunut, koska ilmeisesti kalkkikivi imee ääntä tai jotain. Se opas siinä kehotti meitä laulamaan jotain ja jos en olisi ollut niin pahoinvoiva olisin varmaan vetänyt siinä jonkun Tommi Läntisen "kevät ja minä" tai vastaavaa ;)

Promokuva nettisivuilta, siellä luolissa ei saanut itse kuvata.

Glowworm luolasta lähdettin pois veneillä pientä jokea pitkin ja se oli ehkä yks hienoimmista kokemuksista, mitä olen koskaan kokenut. Siellä oli niin mystinen tunnelma ja hiljaista, vähän kuulu veden liplatusta venettä vasten. Oltiin aivan pilkko pimeessä ja luolien katossa ja seinissä oli tuhansia sinisenä kiiltäviä kiiltomatoja. Se oli aivan uskomattoman hienoa ja hetkeksi jopa unohdin pahan oloni.

TAUPO Sitten mulla olikin ruhtinaalliset kymmenen minuuttia aikaa ehtiä Taupoon lähtevään bussiini. Olin just päässyt takas sinne i-Sitelle ja ottanut rinkkani kun sellanen minibussi kaarto siihen museon eteen ja sieltä hyppäsi sellanen vähän vanhempi nainen ja huuteli mulle että "tyttö hei vauhtia nyt!" Se vaan jotenkin tiesi, että siihen bussiin olen tulossa tai sitten se ei vaan välittänyt kenet se ottaa kyytiin :D Se oli jotenkin hassu nainen muutenkin, ihme jutut jne. :) Siitä sitten kiidettiin toiselle pysäkille ja otettiin vielä pari tyyppiä mukaan. Kiire johtu siitä, että bussissa oli yks tyttö, jonka piti olla viiden aikaan Rotoruassa (tota paikkaa kaikki suositteli mulle ja lähinnä ihmettelivät, miksi menen Taupoon, no ehkä ens kerralla sitten). Matka Taupoon kesti parisen tuntia ja vaihdettiin autoa jossain mestassa, missä puolet sitten jatko Rotoruaan ja minä ja neljä ruotsalaista jatkettiin Taupoon (ja en paljastanut ruotsalaisille kanssamatkustajille, että olen Suomesta).

Kaimanawa, katu jolla mun hostelli oli

Taupoon päästyäni vähän harmittelin, että miksi olin just täällä ottanut neljän hengen huoneen kun Aucklandissa ja Wellingtonissa olin varannut oman huoneen. Just nyt ku oli pahaolo ja kaipaisin omaa rauhaa jouduin jakaa huoneeni kahden parikymppisen brittitytön kanssa (jotka lauloivat koko illan jotain hittibiisejä kännykän säestyksellä) ja vähän vanhemman saksalaisen naisen kanssa, joka oli oikeestaan tosi mukava ja kertoili mulle juttuja sen huvittavalla saksalaisella aksentilla. Mun teki koko ajan mieli sanoo sille jotain saksaksi, mutta en sitten viitsinyt. Kuuntelin vaan ku se pudotteli tavaroitaan ja manaili siinä scheißea :)

Seuraavana aamuna heräsin vähän parempivointisena tai ainakin luulin niin. Pääsin kahvilaan asti ja mietin mitä söisin, kun iski taas oksettava olo ja päätin juoda vaan teetä. Siitä sitten lähdin kävelemään Waikato joen rantaa pitkin suuntanani Spa Therminal Park ja Hot Water Stream. Se Hot Stream oli yllättävän pieni puro, joka laskeutui Waikato jokeen. Se oli kyl jännän näköstä ku sieltä puskien uumenista, missä se puro virtas, nousi vain höyryä. Ja se vesi oli yllättävän kuumaa! Jotenkin tosi hassua ku eka koitin sitä joen vettä ja se oli melko viileetä ja siitä sitten metri lähemmäs puroa ja veden pinta oli jo aivan kuumaa ja siinä ihan puron luona vesi melkein poltti. Olin laittanut bikinit valmiiks päälle ja mietin, että pitäiskö mun pulahtaa sinne vai ei, kun jotenkin en olis pahalta ololtani jaksanu, mutta tavallaan sitten ihan sitä vartenhan mä sinne olin kävellyt. Kahlailin siinä aikani ja päätin sitten heittää vaatteen joen penkkaan ja pulahtaa. Ja oikea päätöshän se tietenkin oli. Se oli niin ihanaa! Ja tuntu, että se olis auttanut pahaan oloonikin, ei särkenyt sitten päätäkään enää ja lähdin jatkamaan matkaani kuin uutena ihmisenä :)  

Seuraavaksi mulla oli kohteena Huka Falls. Sinne oli matkaa joku kolmisen kilsaa joen vartta pitkin. Se oli oikein mukava kävelymatka ja ku ei taaskaan ollut kelloa (niin en muista olenko mainunnut, että mun kellosta hajos se ranneke, niin siksi olen ihan orpona ilman kelloa) niin ei se pitkältä matkalta edes tuntunut, ku ei kattonut paljonko aikaa oli mennyt. Oli aika mahtava pauhu tässä jokiviritelmässä, jotenkin olin odottanut kyl jotain isoa vesiputousta, mutta Huka Falls olikin enemmän tollanen kosken tyyppinen ratkaisu.

Tossa pitäis olla polku

Ja kun sinne asti olin päässyt, ajattelin jatkaa vielä Craters of The Moonille asti, joka nyt ei ihan kauhean kaukana edes ollut. Jatkoin matkaani metsäteitä pitkin, mutta aika nopeesti sain huomata, että joko täällä ei pidetä huolta metsäreiteistä ollenkaan tai sitten täälläkin on ollut tosi paha myrsky lähiaikoina, koska ne tiet oli ihan kaatuneiden puiden peitossa ja jouduin lopulta rämpimään metsän läpi autotielle. Jatkoin kuitenkin päättäväisesti matkaa ja kun viimein pääsin sinne Craters of The Moon alueelle sain kuulla, että se alue on suljettu juurikin pari päivää sitten riehuneen trooppisen myrskyn aiheuttamien tuhojen takia. Kyllä mua vähän harmitti, mutta minkäs teet.

Olin suunnitellut, että kävelyn jälkeen menisin sellaseen Taupo DeBretts Spahan, missä olin ajatellut ottaa selkähieronnan ja rentoutua kuumissa altaissa. Olin kattonut sen sijainnin Google Mapsista ja sen piti olla aika lähellä sitä Thermal Parkia. En kuitenkaan ollut tajunnut kirjoittaa sitä osoitetta siihen, mutta ajattelin sen löytyvän helposti. Mutta enhän mä tietenkään löytänyt sitä, kun ei se ollutkaan siinä, missä sen piti olla vaan siinä oli joku liikuntakeskus AC Baths. Oli vähän sellanen kireähkö mielentila siinä ja hetkeksi istuin vaan keskellä sitä kävelytietä ja mietin mihin pitäis ryhtyä. Lopulta sitten päätin, että kuuma-allas ku kuuma-allas ja menin sinne AC Bathsiin. Se oli sellanen normi uimahallin tyyppinen ja ostin pääsylipun kaikkiin altaisiin, johon sisältyi muun muassa oma private mineraalikuuma-allas. Eli se oli sittenkin ihan mukava ratkaisu, tietenkään puitteet eivät olleet yhtä tunnelmalliset kuin mitä siellä kylpylässä olisi ollut, mutta sain nauttia omassa rauhassa siitä kuumasta mineraalialtaasta. Ja nautiskelin senkin verran, että mun bikinit on nyt ihan oranssit siitä raudasta.

Sitten suuntasin takas hostellille. Olo oli edelleen huono ja siinä kun laahustin hostellille aloin miettimään, että mites paljon vettä mä itseasiassa olenkaan tässä lähiaikoina juonut. Kyllä mulla on koko ajan ollu vesipullo mukana, mutta kun oikein aloin miettimään, niin olin ehkä juonut vaan jotain 1-1,5 litraa päivässä ja kuitenkin ollut kiipeilemässä rinteitä pitkin, pyöräillyt ja kävellyt kilometritolkulla. Siinä sitten päätin, että vaikka mua vähän oksettikin juoda, niin pakotin itseni juomaan vettä sitten ihan kunnolla, että josko mulla vaikka olis joku nestehukka tai jotain. Ja samaan syssyyn kävin sitten syömässäkin (edellisestä ruokailusta olikin vierähtänyt jo vuorokausi). Siinä ruokaillessani katselin niitä muita ravintolassaolijoita ja siellä oli mm. pari lapsiperhettä. Toisesta niillä oli pieni poika ja hänellä, kuten monella muullakin maori pojalla, oli tukka leikattu irokeesiksi ja takana sellanen häntä. Mietin siinä, että kylläpä ne näyttää jotenkin niin supercooleilta. Ja samalla muistelin, että mullakin oli lyhyt tukka ja sellanen häntä ku olin pieni, mutta mä olin valovuosien päässä maorien cooleudesta. Kaikki ne miehetkin näyttää jotenkin cooleilta (tai ne, jotka ei ole tosi lihavia, koska useat on yllättävän lihavia) ja naisillakin on tosi paljon perinteisiä tatuointeja. Tässä voisi vaikka yhteenvetona vetää, että maorit on cooleja :)

Sitten palasin hostellille, mistä se saksalainen oli lähtenyt ja tilalle tullut joku uusi tyyppi. En tiedä mistä se oli kotosin tai mikä se oli naisiaan, mutta en pitänyt siitä ollenkaan ku se jotenkin rupes arvostelemaan mun matkasuunnitelmaa ja sitä, että miksi olen Ausseissa koko ajan vaan Sydneyssä jne. Toivoin vaan, että ne lähtis jonnekin kaupungille humputtelemaan, että mä voisin vaan alkaa nukkumaan. Ja onneks lähtivätkin ja sain siinä sitten pienenä kääryleenä maata sängyssä ja toivoa, että seuraavana päivänä olo ois parempi.

Sunnuntaipäivä valkenikin kauniina ja olo oli jo paljon parempi, ei vielä ihan normaali, mutta parempi. Ne muut huoneen asukit lähtivät heti aamusta jatkamaan matkaansa, mutta mulla lähti lento vasta iltapäivästä niin ehdin viettää sen päivän vielä kaupungilla. Kävin syömässä kunnon aamupalan, kiertelin kaupoissa ja kävin tutustumassa Taupon museoon. Kävin i-Sitella kyselemässä menisikö lentokentälle joku shuttle bussi vai pitäiskö mun ottaa taxi. Sinne menikin sitten shuttle eli sekään ei sitten maksanut ku neljä dollaria.

Lähdin siitä sitten lentokentälle, joka oli ehkä pienin kenttä, mitä olen koskaan nähnyt. Kun se minibussi pysähty siihen lentokentän ovelle, olin ihan, että mä halusin lentokentälle, ennenkö tajusin että siellähän me ollaan. Heitin laukkuni liukuhihnalle ja ojensin passini vastaanottovirkailijalle. Ja taas.. siinä se naputteli konettaan, katto uudelleen mun passia, siristeli silmiään ja jatko naputtelua.. Ja kohtahan se jo sano, että tässä on nyt joku ongelma. No mikähän siinä nyt on ongelmana? Kävi ilmi, että jostain syystä se tietokone väitti (the computer says no..), että mun lennonvaraus on vanhentunut. En tiedä miten se voisi olla vanhentunut, koska olin maksanut sen jo. No se anto mulle puhelimen, että soita vielä Air New Zealandin asiakaspalveluun jos ne osais auttaa. Siinä sitten puhuin pitkän tovin ja tosiaan se ongelma oli, että ne ei ollut saanut mun tietoja siltä yritykseltä, jonka kautta olin varannut matkani. Ja koska siinä selvittämisessä meni puolisen tuntia, eikä ANZ voinut asialle mitään tehdä, en selvinnyt siihen lennolle sitten. Ne vaan sitten pahoittelivat ja kehottivat olemaan yhteydessä BYOjet.comiin..

Seuraava lento lähtisi sitten vasta seuraavana päivänä ja maksaisi tuplasti enemmän ku mitä olin maksanut tästä lennosta (joka sekin oli jo aika paljon). Se vastaanottovirkailija sitten autto mua ja ehdotti, että soittaisin InterCity bussiin, josko Wellingtoniin menis joku bussi. Soitin ja ne sano, että seuraava lähtee vasta seuraavana aamuna kymmeneltä.. No minä ja avuliasvirkailijanainen ei luovutettu niin helpolla, vaan soitettiin toiseen bussifirmaan ja sieltä sitten kerrottiin, että heidän seuraava bussi lähtisi 01.05, varasin sitten sen. Sitten tajusin, että pitäis varmaan soittaa Wellingtonin hostelliin ja ilmoittaa, että en ole saapumassa sinne sinä iltana vaan joskus kuuden pintaan seuraavana aamuna: Ne lupas pitää mun varauksen, mutta koska peruutus tuli niin myöhään, mun pitäisi maksaa se yö vaikka siellä en olekaan. No ei se mitään, koska tarvitsisin huoneen joka tapauksessa siinä aamuvarhaisesta, niin hyvä vaan, että se siellä odottaisi.

Seuraavaksi aloin sitten miettimään, että mitenhän mä pääsen täältä kentältä pois ku shuttle bussi ei enää kulkenut. Sanoin, että josko se virkailija vielä voisi mua sen verran auttaa, että soittaisi taxin, mutta siihen se sitten sano, että ei kannata soittaa taxia ku se tulis maksaa joku 25 dollaria, ehdotan, että lähet vaan kävelee, niin kyllä joku sut poimii kyytiin. No okei, tehdään sitten niin :) Siitä sitten kiitellen poistuin paikalta rinkka selässä ja reppu vatsan päällä. Ja kyllä virkailija tietää, koska olin kävellyt vaan joku 500 metriä ku siihen pysähtykin nuori mies koirineen, että tarttenko kyydin kaupunkiin? Kyllä kiitos :) Siitä sitten hurautettiin takas keskustaan.

En oikein tiennyt mihin pitäisi ryhtyä ku siihen bussin lähtöön oli vielä kahdeksan tuntia aikaa. Menin sitten terassille istumaan ja nauttimaan auringosta. Koitin kovasti psyykata itseäni, että turha tätä tässä on murehtia, että voisihan ne asiat olla huonomminkin. Olihan se harmi, että tunnin lentomatka muuttui kahdeksan tunnin odotukseksi ja viiden tunnin bussimatkaksi, mutta lohduttelin itseäni, että voisin nukkua bussissa niin jaksan sitten kuitenkin ihan hyvin tehdä asioita Wellingtonissa sinne päästyäni.

Ja koska sitä aikaa siinä oli, päätin taas mennä leffaan. Valitsin pisimmän leffan mitä siellä meni (oli muuten niin söpö ja symppis leffateatteri että!) joka oli Best Exotic Marigold Hotel. Ja taas sain kokea Taupon väen ystävällisyyden ku siihen leffan alkuun oli vielä 45min ja siinä pyörin kantamuksieni kanssa, yks niistä työntekijöistä kysy, että haluanko laittaa rinkkani takahuoneeseen säilöön, niin ei tarvii raahata sitä koko aikaa mukana? No, kyllä kiitos :)

Kävin siinä odotellessani kiertelee vähän kaupungilla, katselemassa mm. katutaidetta kun siellä oli jokin aika sitten ollut katutaidefestarit. Tosi hienoja ja isoja teoksia oli sivukujille piilotettuna, mutta etsivä löytää (ja no, löysin sieltä leffateatterista kartan, mihin oli merkattu, mistä ne teokset löytää).

Leffa olikin sitten oikein hyvä, sellanen hyvänmielenelokuva, suosittelen. Ja koska se sijoittuu Intiaan, teki leffan jälkeen mieli mennä syömään intialaista. Ulkona oli jo ihan pimeetä ja aika viileetä ku lähdin siitä ulos ja suuntasin kulkuni rantaan, missä olin yhden intialaisen nähnyt. Menin sitten ravintolaan sisälle ja siellä ei ollut ketään. Kyllä sieltä tarjoilija kuitenkin lopulta jostain ilmestyi ja kysyin, että oletteko vielä auki ja aukihan ne oli, tosin olin sitten ainut asiakas siellä.
Söin siinä sitten ihan rauhassa ja ajattelin, että josko sitä loppu ajan voisi kuluttaa täällä. Mutta eipä siinä sitten kauhean kauan mennyt ku ne toi mulle jo laskua, että pahoittelut, mutta ollaan sulkemassa.

Vähän tuli siinä pieni pelko, että pysyyköhän täällä mikään auki yli kahdentoista ku kuitenkin sunnuntai-ilta. En todellakaan edes kestänyt ajatusta, että olis pitänyt odottaa ulkona, koska siellä oli jo ihan jäätävän kylmä taas. No sydän toivoa täynnä lähdin etsimään jotain paikkaa mikä olisi auki ja onneksi siellä oli joku sporttipubi auki. Menin sitten sinne katsomaan rugbya ja juomaan siideriä kuin kunnon sporttifani konsanaan. Puolisentoista tuntia mä siinä rugbyä seurasin ja lähdin siitä sitten bussiasemalle hyvissä ajoin, etten vahingossakaan myöhästyisi bussista. Kadut oli aivan tyhjiä ja siellä mä sitten viimassa yksikseni odottelin bussia. Tulihan se sieltä lopulta ja pääsin sisälle lämpimään. Etsin itselleni paikan, suljin silmäni ja nukahdin melkein samantien.

Heräsin yllättäen ku bussi ei liikkunutkaan. Katsoin ulos, mutta en nähnyt mitään. Hetken kuluttua tulikin kuulutus, että bussi on rikki ja joudumme odottamaan tunnin korjaajaa paikalle. Anteeks mitä? No ei se mitään, eipähän tarvii ulkona odottaa ja koitin jatkaa uniani. Mutta en kauaa siinä torkkunut ku aloin heräilee ku siellä alko tulee niin kylmä. Ilmeisesti sitä bussia ei saatu pidettyä lämpimänä. No vedin lisää vaatetta päälle (itseasiassa kaikki vaatteet, mitä mulla oli siinä pikkurepussa, fleece, tuulitakki, nahkatakki, kaulahuivi..) Mutta palelin silti. Tunti meni, meni toinen, korjaaja kävi ja lähti.. kolmas tunti..olin niin henkisesti ja fyysisesti romuna, että en tiennyt miten päin olisin. Olin ihan valmis lähtee kotiin, en edes palaamaan Ausseihin vaan lähtee kotiin! Helvettiin kaikki tää paska reissaaminen! Mutta juuri silloin sinne onneks tuli toinen bussi, joka oli lämmin ja päästiin jatkamaan matkaa. Katselin hetken siinä yötaivasta ja ohikiitävää maisemaa ja ku lämpö alko palautuu raajoihin ja uni painaa silmissä, olin taas yllättävän hyvällä tuulella ja ajattelin, että voishan ne asiat olla huonomminkin.

WELLINGTON Sain nukuttua bussissa sitten ihan ok ja aamun valjetessa pysähdyttiin huoltiksella, josta ostin sitten pientä aamupalaa. Bussirikon aiheuttaman viivästyksen takia, se meidän kuski ei voinut / saanut ajaa enää, joten jouduttiin vaihtamaan kuskia ja sen takia tehtiin pieni ylimääräinen lenkki. Kymmenen tuntia matkaan lähdön jälkeen olin sitten viimein hostellissani Wellingtonissa. Eli kaiken kaikkiaan matkaan, joka alkujaan piti kestää tunnin, kestikin 18 tuntia (jos otetaan bussin odottelu mukaan).

Takahe, hyvin uhanalainen lintu

Mutta turha sitä on itkeä, kävin sitten vaan suihkussa ja suuntasin i-Sitelle, mistä lähti bussi Zealandiaan, joka on ihan Wellingtonin kaupungin liepeillä oleva luonnonsuojelualue. Päivä oli onneksi aurinkoinen ja onnistuin ajoittamaan saapumiseni bussipysäkille täydellisesti. Perille päästyäni osallistuin sellaselle Walk & Talk kierrokselle, missä vapaaehtoisopas kertoi meille alueen historiasta ja linnuista, mitä siellä asustaa. Mulle oli aivan uutta tietoa, että Uudessa-Seelannissa ei alkujaan ollut nisäkkäitä ollenkaan ja siksi monet linnut on lentokyvyttömiä. Sitten kävikin vähän hassusti ku eurooppalaiset toi mukanaan kaikenlaisia elukoita.. Nyt sitten Zealandian ympärille on rakennettu aita suojaamaan näitä uhanalaisia lintuja. Kierroksen jälkeen lähdin sitten omin päin seikkailemaan alueelle. Nautin maisemista, bongailin lintuja ja liskoja aikani ja suuntasin sitten takas kaupunkiin.

Jäin bussista vähän aikaisemmin pois, että pääsisin matkustamaan Cable Carilla. Ja olihan siinä oma viehätyksensä. Kiertelin hetken kaupungilla ja mietin pitäiskö mennä Te Papa museoon, mutta vähän taisi edellinen kauhujen yö painaa, joten kävin vaan syömässä jotain ja menin hostellille. Ei mun tarkotus oikeestaan ollut mennä nukkumaan, mutta jotenkin siinä sitten kävi niin, että menin seitsemältä sänkyyn ja nousin sitten seuraavana aamuna yhdeksältä..

Hyvin levänneenä, tsekkasin itseni ulos hostellista, jätin rinkkani sinne säilytyslokeroon ja lähdin aamupalalle. Päädyin läheiseen Wholly Bagel & Pizza ravintolaan, jossa otin teetä ja bagelin tuorejuustolla. Ja kai se, että ei sattunut mihinkään ja olo oli viimein palautunut normaaliksi, aiheutti sen, että se lukeutu ehkä parhaisiin aamupaloihin ikinä. Olin jotenkin onnea täynnä sitä bagelia mutustaessani :)

Siitä sitten suuntasin viimein sinne Te Papa Tongarewa museoon. Ilmottauduin tunni kestävälle esittelykierrokselle, että saisin vähän käsitystä, mitä kaikkea sieltä löytyykään ku se oli niin valtavan iso paikka. Siinä kierrosta odotellessani katselin vähän ympärilleni ja huomasin, että tosi monessa paikassa pysty valitsemaan ohjeiden kieleksi ruotsin ja kun mietin, niin raha-automaateillakin oli vaihtoehtona ruotsin kieli. Ja se bussi, jolla menin Taupoon oli täynnä ruotsalaisia, ja itseasiassa siellä hostellissa mun kanssa samassa huoneessa olleet sano, että ne oli tavannut tosi paljon ruotsalaisia.. Uusi-Seelanti taitaa olla joku ruotsalaisten luvattu maa..

Näistä ajatuksista mut veti pois eräs jenkkimies, joka tuli siihen mun luokse ja tokaisi "Deutsch?", johon teki mieli vastata, "Nein, Ich bin Finnisch, aber wir können auch deutsch sprechen". Mistä tulikin mieleeni, että toi oli ehkä viides tyyppi, joka luuli mua ulkonäön perusteella saksalaiseksi. Että ehkä mun olis pitänyt kehittää itselleni joku saksalainen alterego Silke tai jotain.. Mutta en vastannut saksaksi, enkä luonut alteregoa, vaan tunnustin olevani Suomesta. Se oli osallistumassa kans sille kierrokselle ja jäi siihen sitten juttelemaan mulle. Ja kova se olikin puhumaan, se puhu mulle melkein koko sen kierroksen ajan ja kommentoi kaikkee myös sille oppaalle ja täydensi mulle kaikkii juttuja, mitä se opas ei kertonut. Kierroksen jälkeen se sitten kysy haluaisinko jatkaa kierrosta hänen kanssaan. No miksipä ei, se tuntu tietävän kaikesta niin paljon. Suomestakin, yllättävän paljon. Oli se kuulemma Helsingissä käynytkin. Tietty jotkut sen jutuista oli sellasia, että pitää googlettaa ne myöhemmin.. Kerroin sille mun huonosta tuurista matkani aikana ja se sano, että sillä on itseasiassa tosi hyvä tuuri tai ei hänellä itsellään, mutta hän tuo hyvää onnea muille ja lupasi henkiä muhun hyvää onneaan. Aika kulu sitten tosi nopeesti ja jäi vaikka kuinka paljon nähtävää vielä, mutta piti kiiruhtaa hakemaan rinkkaa ja lentokenttäbussiin. 


Selviydyin ongelmitta kentälle, eikä ollut mitään ongelmia check-inninkään kanssa :) Yllätyksenä mulle tuli, että Uudesta-Seelannista lähdettäessä pitää maksaa departure fee 25 dollaria. No onneksi mulla oli just 25 dollaria käteistä lompakossa (joko mun onni kääntyi?). Olin ajatellut, että syön jotain siinä kentällä ennen lentoa ku ainakaan Uuteen-Seelantiin tultaessa, meille ei tarjoiltu lennolla mitään, mutta jotenkin se taas lipsahti mun mielestä ja meninkin sitten jo turvatarkastuksen läpi ja siellä toisella puolella ei ollut enää mitään ruokapaikkoja. Harmittelin sitä siinä hetkeni, ostin sentään vesipullon automaatista, että olis edes jotakin siihen neljän tunnin lennolle. 

Pääsin sitten koneeseen ja sain ilokseni huomata, että sain istua ihan rauhassa omalla rivilläni ja että meillä oli omat näytöt siinä, että ilmeisesti saisin katsella elokuvia matkani ajan :) Ja nousun jälkeen meille tarjoiltiinkin heti lämmin atera, josta olin erittäin mielissäni. Otin sen kunniaksi lasin valkoviiniäkin. Eikä siinä vielä kaikki, vaan saatiin jälkiruuaksi suklaajäätelöä. Ja ku olin antamassa viinilasiani pois ne kysy, että otatko lisää? No totta kai :) Ja sain uuden lasin viiniä ja suolakeksejä! Tuntu ku olisin ollut ykkösluokassa tai jotain ku en ollenkaan odottanut mitään tarjoilua. Ja joo, otin mä kolmannenkin lasin viiniä ja ne toi taas lisää suolakeksejä :) Jotenkin se lento oli tosi nopeesti ohi ja olin todella onnellinen kun laskeuduttiin Sydneyhin, ah kotona. 


Että sellanen reissu Uudessa-Seelannissa. Ei mennyt ihan niinku Strömsössä, mutta matkailu avartaa ja mikä ei tapa vahvistaa tai vähintään vituttaa ;)


Kia Ora!

Ei mitään uutta auringon alla..

Mun uudet kengät

Tällä viikolla ei ole oikein tapahtunut mitään. Olen ollut töissä, ylläri. Mutta tiistaina oli vapaapäivä, joten pakotin itseni taas ostoksille, koska en ole niitä (kävely)kenkiä saanut ostettua ja piti saada ne hankittua ennenkö lähen sinne Uuteen-Seelantiin. Sain aika kivuttomasti hankittua jotain normikamaa niinku sukkia ja korvatulppia jne. Mutta ne kengät...1,5 tunnin kiertelyn jälkeen alko jo vähän ahdistaa, että tuleeko tästä nyt yhtään mitään, mutta sitten päätin olla ahdistumatta ja pidin tauon ja kävin syömässä. Siitä virkistyneenä kävelin sitten suoraan vaan seuraavaan kenkäkauppaan, joka tässä tapauksessa sattui olemaan Hype. Ja pistin sen myyjän hakemaan / esittelemään mulle kenkiä kenkien perään ja sitten vaan ostin sieltä mukavimmat. Ja siis mun suunnitelma oli ostaa jotkut halvat kangaskengät ja päädyin sitten maksamaan ihan liikaa..mä vaan osaa näitä shoppailujuttuja..tarttisin itselleni personal shopperin, joka pyöris mun puolesta kaupossa ja tois mulle vaan sopivan kokoiset ja kivan näköiset vaatteet yms.. ja btw nää kengät sattu itseasiassa olemaan samat, mitkä Glennillä on :)

Siitä sitten menin käymään vielä yhdessä kaupassa shortsien / farkkujen toivossa, mutta se nyt olis liikaa vaadittu, että saisin housujakin ostettua ku kengät löysin. Siinä kattelin lähinnä niitä alennuskamoja ja siihen tuli sitten miesmyyjä ja se siinä sitten rupes mua haastattelemaan mun alennusvaatteiden läpikäymiskokemuksesta, että löysinkö etsimäni tai miltä musta tuntu kattoa niitä jne. Olin vaan, että noh, aika paljonhan tossa tota kamaa on. Ja se oli ihan, että kiitos tosi paljon palautteesta, tää autto tosi paljon. Ja ku koitin siinä hivuttautua takavasemmalle, se seuras mua ja kysy että oonko mä kampaaja tai jotain? Hmm.. (mun tukka oli ihan likanen ja olin otsatukankin virittänyt pinnillä pois silmiltä, mitä nyt joku siksakjakaus mulla oli..) no hymähdin vähän, että en ole. Ja se oli ihan fiiliksissä, että ku mun tukka on niin "well organized". Olin sitten jotenkin tosi vaivaantunut ku tiesin, että se näyttää ihan kauheelta, että kelasin vittuileeko se vai mitä. Yritin edelleen päästä sen kynsistä, mutta sitten se vaan kyseli, että mistä oon kotosin ja että missä olen laittanut tukkani jne. Sitä piinallista small talkia kesti varmaan viisi minuuttia ennenkö pääsin pakenemaan.

Keskiviikko, niinku viime viikollakin, oli töissä tosi kiireinen, koska saatiin taas uutta kamaa. Mutta tällä kertaa seitsemän pahvilaatikollista! Mutta siis mä olen vaan niin taitava, että sain taas kaiken järjestykseen, nyt siihen meni kyllä melkein koko päivä eli 8,5 tuntia. Ja siis ku sain ne viimeiset kamat sinne varastoon niin hyvä, etten ääneen huudahtanut, että "I´m the queen of fucking everything!!" Olin niin innoissani saavutuksestani :)

Torstai ja perjantai oli sitten taas duunia Oxford Streetillä. Torstai oli nyt poikkeuksellinen ku oli jotain tekemistäkin ku piti lähettää kamaa Warehouseen ja muutenkin kaikkee pikku puuhasteltavaa, että selvisin torstaista tosi kivasti ja olin jotenkin niin hyvällä tuulella, kun päivä oli mennyt kivasti, niin intouduin töiden jälkeen lähtemään lenkille! Oon tässä koko ajan vaan keksinyt kaikkii tekosyitä, että miksi en menis, esim. ku en tiedä minne juoksisin ja ku täällä on tota mäkee niin perkeleesti, väsyttää, sataa.. Nyt sitten lähin viilettämään tonne rantaan ja se ku on vähän sellasta loivaa alamäkeä ihan rantaan asti, niin kiidin sinne "tuhatta ja sataa", rannasta käännyin sitten Clovellyn suuntaan, mutta siihen se mun "tuulispääjuoksun" loppu ku vastaan tuli ensimmäinen mäki ja sehän oli loppumatkasta niin jyrkkä, että tuntu, että voisin kontata sen ylös. Mutta kun on päässyt mäen ylös, sieltä voi viilettää taas alas! Olin itseeni kyllä niin tyytyväinen. Tää oli eka lenkki sitten uuden vuoden aaton, tästä se lähtee :)

Perjantai töissä oli sitten hiljaisin päivä koskaan! No yritin hyödyntää luppoaikaani käymällä läpi Uuden-Seelannin matkaani. Mutta en oikein jaksanut keskittyä ku oli aivan kauhea päänsärky. Kaikkialle sattu ja tuntu, että pää räjähtää. Kaihoten kaselin vastakkaiseen puotiin, joka itseasiassa on Pain Relief Centre.. ja ku viimein pääsin lähtemään kotiin, se päänsärky oli jo niin paha, että kaikki äänetkin sattu päähän ja aurinko sattu silmiin.. tää oli nyt sitten varmaan lähinnä migreeniä, mitä olen koskaan kokenut. Kotona sitten vedin särkylääkettä ja makasin sellasen silmätyynyn kanssa lattialla ja haaveilin paremmista ajoista.

Lauantaiaamuun mennessä päänsärky oli onneksi menny ohi. Taas sato vettä ja taas piti lähtee duuniin. Duunissa ei tapahtunut mitään erikoista. Eiku joo, kävi siellä yks nainen riehumassa, ku se oli ostanut kokopitkät juoksuhousut ja sitten kotona tullut tulokseen, että ne on liian pitkät ja tuli sitten vaihtaa ne 3/4 pitusiin housuihin. Eikä siinä mitään, mutta niinku kaikissa lapuissa siellä kaupassa sanotaan, että valitse huolella, sillä meillä on vaihto- mutta ei palautusoikeutta. Ja siitähän se nainen meni ihan sekasin, ku sanoin, että en voi antaa sille rahaa takas, että voin antaa sille lahjakortin erotuksesta, mitä siitä jäi. Ja se huusi ja vaati saada puhua managerille ja että onpa pöyristyttävää jne. No sai se yhdelle esimiehelle puhua puhelimessa ja se sano tietty ihan samaa, mutta mä olin se, joka ne vihat sai niskaansa. Peruspäivä asiakaspalvelualalla :)

Illalla en sitten tainnut tehdä yhtikäs mitään. Koitin soitella mun prepaidiä loppuun ku se on sellanen, että maksan siitä 29 dollaria ja saan siitä vissiin 150 dollaria arvoa, mutta pitää käyttää se kuukauden aikana ja ku mulla mitään kavereita täällä oikeesti ole, niin jää aina sitten viimeselle päivälle arvoa tuhlattavaksi. Mutta nyt oli jotenkin tosi vaikeeta saada se käytettyä, ku kukaan kotipuolessa ei oikein vastannut puhelimeen tai olivat töissä tms. No äiti vastas :) Äiti vastaa aina <3

Ja jotenkin en ole vielä varmaan väsymykseltäni tajunnut, että mullahan alko nyt kymmenen päivän loma! Ja huomenna Uuteen-Seelantiin. Tietty kello on nyt puoli kymmenen sunnuntai-iltana, enkä ole pakannut tai hakenut pyykkejä tai tehnyt oikeestaan mitään. Ja just sain päivällä tekstiviestin, että pitäis olla kentällä jo kolmea tuntia ennen lentoa ku siellä on jotain säätöä.. eli siis lähtö ois varmaan siinä 7.30 tienoilla. No ehtiihän tässä.

Ainiin ja siis nythän oli St. Patrick´s Day niin kävinhän mä sitä paraatia katsomassa. Aamulla taas oli pilvistä ja vähän tihutti vettä, että en meinannut edes lähteä, mutta lähdinpä kuitenkin ja löysin itselleni aivan loistavan paikan ja aurinkokin rupes paistaa :) Paljon oli taas väkee liikenteessä, mutta en mä sen paraatin jälkeen enää oikein jaksanut jäädä hengaa ku mitä mä siellä yksin olisin pyörinyt.

Nyt sitten mun on parempi siirtyä pakkaamaan ja palaan asiaan sitten reissun jälkeen, että ehkä 1,5 viikon päästä tai sitten kahden viikon päästä. Ja oon kattellu säätiedotuksia, että kyllä siellä Uudessa-Seelannissa sataa kans vettä...

Tässä vähän kuvia sieltä paraatista.

Palataan asiaan!

Ratsupoliiseja!

Kaveri tuli aika lähelle tuijottaa..

 

The Fattest Loser

"Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu yhdeksäksi meen.." eli enpä ole taas tällä viikolla saanut paljoa vapaista nautiskella ku olen ollut vaan töissä. No onneks tiistaina oli vaan neljän tunnin päivä, niin ehdin siinä aamulla vähän puuhastella omia juttujani, niin se oli vähän niinku ei olis ollukaan töitä. Ja ku tää maaliskuu on yhtä syntymäpäiväjuhlaa, niin käytiin siinä illalla dinnerillä italialaisessa ja sitten kotona vähän jäätelökakkua iltapalaksi.

Keskiviikkona olin ehkä paras työntekijä ikinä, ku saatiin taas uutta kamaa neljä laatikollista ja meillä ei ole siellä varastotilaa oikein nimeksikään ja se kauppakin on aika pieni ja täynnä vielä kesän alennusmyyntivaatteita, niin kun menin töihin mun pomo soitti mulle, että sinne on tullut nyt valtavasti tavaraa, että koita saada ne jonnekin, mutta jos et saa, niin ei se mitään ku se on varmaan ihan mahdoton tehtävä. Mutta minäpä näpsäkkänä tyttönä uudelleenjärjestelin koko kaupan niin että sain kaikki uudet vaatteet esille ja ylimääräiset kappaleet varastoon. Kyllä siihen hinnotteluun ja järjestelyyn meni sellanen nelisen tuntia, mutta olin itsestäni niin ylpeä ku homma oli hoidettu ja sain jätettyä kaupan siistiin kuntoon. Mun pomo jopa sitten soitti mulle seuraavana päivänä, kun olin taas Oxford Streetillä töissä, että olinpas tehnyt loistavaa työtä, että ei itse olisi varmaan pysynyt parempaan. Hyvä minä! :)

Siinä se nyt on! Ei menny ku 2kk..

Keskiviikkoiltana käytiin taas Ikeassa ja nyt löydettiin hyvä sänky, mutta tietenkin se patja, mitä oltiin ajateltu oli loppu! No saatiin sentään runko (ja lisää tyynyjä sängylle). Sain sitten sovitella niitä laatikoita auton takakonttiin ja hyvinhän mä sain ne sinne lopulta sommiteltua (ei ole mennyt mun Tetriksen pelaamiset hukkaan;)) Ja vitsit miten paljon sato vettä! Ekaa kertaa tuli sellanen tunne, että ne tulvat yltäis tänne meidänkin alueelle, nythän ne on enemmän ollut tuolla Sydneyn pohjoispuolella. Ilta menikin sitten sänkyä kootessa ja olin niin innoissani uudesta sängystäni, niin nukuinkin sitten seuraavan yön siinä sängyllä ilmapatjani kanssa, mutta se oli kyllä virhe. Ilmapatja natisi jotenkin tosi kovaäänisesti ja muutenkin tuntu, että siinä oli paljon huonompi nukkua kuin että patja olisi lattialla.

Torstaiaamuna heräsin niin kiukkusena ja väsyneenä huonosti nukutun yön jälkeen ja ku katoin ulos niin parvekkeelta ei nähnyt edes viereistä taloa ku sato niin kaatamalla vettä. Ei siinä oikein muuta voinut ku huutaa vähän rumiasanoja ja kiukutella että onks pakko mennä töihin jos ei taho!! Onneks sain kuitenkin koottua itseni aika nopeesti, söin aamupalaa ja sadekin lakkasi vähän, että pääsin suht kuivana töihin. Töissä olikin sitten taas aivan sairaan hiljaista. Päivän aikana kävi ehkä seitsemän asiakasta ja mä tosiaan seisoskelin siellä 8,5 tuntia.. Alaselkä oli aivan sairaan kipee. En tiedä oliko viime yön huonosti nukutulla yöllä osuutta asiaan, mutta luulen, että tää pitkä työputki alkaa pikku hiljaa tuntua kropassa. Siinä iltapäivästä musta tuntu jo niin pahalta, että meinas itku tulla ja ajattelin, että josko vaan heitän maaten tohon kaupan lattialle ja koita venyttää selkää, mutta en tietenkään kehdannut. Sitten kun en vaan enää muuta keksinyt menin sinne takahuoneeseen, ku siellä on sellanen pieni neliskulmainen penkki ja heitin itseni siihen selälleni ja kuulu vaan poks! ku selässä naksahti, mutta se helpotti sitä painetta vähän, niin ei kai se vaarallista voi olla..

Illalla oli sitten taas synttäridinneri, tällä kertaa Thai Rifficissä. Söin todella hyvää paistettua riisiä, katkarapuja ja vihanneksia. Korkattiin myös se mun Hunter Valleystä ostama Moscato Rose viini, jonka ihan naistenpäivää ajatellen olin ostanut. Otettiin siihen kylkeen toinenkin pullo viiniä.. Ruokailun päätteeksi tuli vielä yllätyssynttärikakku, suklaakakku tietenkin, joka oli aivan sairaan hyvää! Ja koska synttärisankarilla oli niin mukavaa, eikä hän halunnut illan päättyvän, mentiin vielä läheiseen baariin ottamaan muutamat drinksut. Ja kappas vaan ku sitähän oli sitten aivan huppelispäissään..

Perjantaiaamuna ehkä hieman kadutti se viinin määrä, ku päätä kivisti ja töihin oli taas mentävä. Ja perjantai oli vielä hiljaisempi kuin torstai.. meinasin kuolla tylsyyteen (jos tylsyyteen voisi kuolla). No jotain sentään tapahtu, eli toi Oxford Streetin kauppa on vähän sellanen, että siellä käy aina välillä ties millasta porukkaa ja mua oltiin jo varoteltu kaikenlaisista friikeistä, mitä siellä liikkuu, niin perjantaina voisin sanoa, että näin ensimmäisen hieman friikahtavan tyypin. Se oli sellanen nainen, kalpea ku mikä, silmät apposen auki, musta tukka ja se seisoskeli siinä kaupan oven edessä jonkin aikaan, mumisten jotain itsekseen. Sitten se lopulta astu sisään, tiputti vahingossa aurinkolasinsa, joten kävin nostamassa ne sille ja samalla se vaan mumisi, että "I can't bend." no siltä se kyllä näyttikin.. Ymmärtääkseni se halusi 7/8 pituset housut, mut sitten ku näytin sille niitä, se rupes vauhkoomaan, että se haluaa punaiset eikä mustat! No ei meillä ole muita ku mustia. Sitten se vaan käveli ulos..se oli ehkä jännittävin hetki mun perjantaipäivässä.. Kun pääsin kotiin olin vaan niin väsynyt, että menin nukkumaan jo joskus kasilta.

Nyt olikin sitten viimein vapaaviikonloppu ja heräsin joskus ysin jälkeen eli helposti puotatin sellaset reilu 13 tunnin unet. Ja siirsin sen mun ilmapatjan takas lattialle, niin nukuin niin paljon paremmin. Lauantaiaamu olikin ihanan aurinkoinen ja lämmin. Ja päätin aloittaa vapaapäiväni palkitsemalla itseni menemällä tunnin thaihierontaan. Se oli niin ihanaa. En edes tajunnut, että myös mun jalat ja kädet oli niin jumissa, puhumattakaan pakaroista.. Olisin voinut maata siellä vaikka koko päivän. Suunnittelin, että olisin mennyt shoppaa hieronnan jälkeen, mutta olin jotenkin niin raukeena, että en jaksanut lähteä minnekään. Söin aamupalaa vaan parvekkeella ja kuuntelin musiikkia. Sekin oli ihanaa, ku ei ollu minnekään kiire ja sai vaan olla.

Siinä iltasella lähdetiin sitten taas synttärijuhlille. Ne pidettiin sellasessa puistossa ja teemana oli Kid's Party. Siellä oli ohjelmassa kaikenlaisia pelejä ja kisoja muun muassa omenan kuljetusviesti eli piti juosta omena kaulan alla ja pillisuussa ja antaa ne sitten seuraavalle tyypille käyttämättä käsiä. Ja sitten oli pulloviesti, missä lantiolle sidottiin naruun tamppooni ja se piti saada ujutettua pulloon, jossa oli vettä, ja sitten ku se tamppooni oli turvonnut tarpeeksi, piti lähteä juoksemaan sen pullon kanssa takas maaliin. Se oli niin huvittavan näköstä :D Siitä siirryttiin sitten Clovelly Hotelliin. Siellä soitti livebändi ja musta oli jotenkin huvittavaa, että siinä näytöllä niiden takana pyöri joku rugbypeli, että kai niille tuli hyvä mieli ku porukka seuras niiden soittoa tiiviisti, mitä nyt joku aina välillä huusi, että mikä tilanne on ku ei näy!!

@ Clovelly Hotel

Ja jotkut ehkä tietävät, että mä oon vähän addiktoitunut sarjaan The Biggest Loser.. Lähinnä olen kattonut sitä jenkkiversiota ja ku tulin tänne ja täällä pyörii tietty Australian versio, niin olin aluksi vähän ennakkoluulonen, että onko tää mistään kotosin. Mutta tietenkin kun annoin sille mahdollisuuden ja sitä alko seuraamaan, niin ei siinä kauaa mennyt ku olin jo kiintynyt niihin valmentajiin ja kilpailijoihin. Ja joka ilta jos oon kotona, yritän katsoa Biggest Loserin, tai miten Glenn aina sanoo "Oh Silja, you're watching the fattest loser again.." No anyway, tämä pohjustus vaan sille, että kun oltiin siellä Clovelly Hotellissa, niin Glenn juoksi mun luokse huutaen innoissaan "It's the fattest loser!!" Olin eka, että mitä ihmettä, mutta sitten näin yhden niistä valmentajista siellä! Siinä se seiso, Tiffiny Hall, ilmielävänä. Ensimmäinen julkkis, jonka olen matkallani bongannut. Olisin niin halunnut yhteiskuvan sen kanssa, mutta mulla ei ollut mun kameraa mukana, ja siellä oli niin pimeetä, että kännykällä ei olis varmaan saanut hyvää kuvaa (plus kukaan ei kehdannut tulla ottamaan sitä kuvaa meistä). Joten sitten ku siinä oli muita ihmisiä ottamassa yhteiskuvia, menin siihen kytikselle ja ku salamavalovälähti otin kännykälläni kuvan :)

Tiffiny on toi hattupää

Pilkun jälkeen (eli yhden pintaan) ilta jatku vielä synttärisankarin luona, mutta multa alko loppua kisakunto ja piilarit kuivu taas silmiin, niin lähdin taas aikasemmin pois. Ja kuinka ärsyttävä taxikuski mulla olikaan, ku en tiedä mitä kohtaa se ei ymmärtänyt osoitteessa 2 Dudley Street ja tähdensin vielä, että se on siinä Coogee Bay Roadin lähellä. Ja sitten se ajo ihan minne sattuu ja minä raukka en nähnyt siinä vaiheessa enää mitään ja ku viimein sain sen puolisokeana ohjeistettua perille se oli, että "Oh you should have said it's near Coogee Bay Road" No niinhän mä sanoin!!!

Sunnuntaiaamuna krapula ja vapina.. tunsin itseni niin the fattest loseriksi..Nousin ylös joskus yhdentoista pintaan ja söin aamupalaa, onneks taas oli aurinkoinen päivä, niin pystyin olee siinä parvekkeella raikkaassa ilmassa. Puolenpäivän aikaan tämä mun toinenkin kämppis uskaltautui ulos huoneestaan ja oli niin huvittava, ku siinä krapuloissaan kertoi, että oli siinä aamun pahimmissa tärinöissään päättänyt laittaa itsensä kotiarestiin, eikä meinannut poistua huoneestaan koko päivänä, mutta uskaltautui sitten kuitenkin lopulta ulos. Tultiin siihen tulokseen, että nyt riitti tämä viinin litkiminen ja alotetaan terveellinen elämä. Ryhdistäydyttiin ja lähettiin hakemaan mulle patjaa ja ostamaan vähän ruokatarvikkeita. Eli saatiin mulle viimein patja, tehtiin ruokaa ja siivosin huoneeni ja olo parani kummasti. Kohta taas katsotaan Homelandiä ja ei kai tässä muuta, parannellaan darraa ja otetaan iisisti. Ensi viikko vielä töissä ja sitten se onkin Uuden-Seelannin reissu!

Töitä, sushia ja drag queenejä..(sounds a bit random)

No mitäs nyt sitten, aika normiviikko ollut, ei mitään erikoista oikeestaa. Maanantaina oli ainoa vapaapäivä tällä viikolla ja itseasiassa ainoa vapaapäivä 11 päivään (puolessa välissä mennään nyt). Eli töitä ainakin riittää! No mutta maanantaina ku oli vapaata niin sehän meni sitten Uuden-Seelannin matkaa suunnitellessa, enkä mä tietenkään mitään varauksia saanut vielä sillon maanantaina tehtyä vaan siihen meni vielä tiistai-ilta. En tajua miten matkojen suunnittelu voi ollakin näin rankkaa! Jotenkin valtava stressi mitä ehtii ja pitäis tehdä ku on niin vähän aikaa ja rahaa! Niska jumissa ja silmät sirrillä olen yömyöhään istunut koneella ja ihmetellyt että miten niin ei mene bussia Waitomosta Taupoon!!! Enkä ole saanut varattua vielä edes asumisia! Mutta kai sen ehtii kun olen menossa sinne "vasta" 19.päivä. Katotaan vaan että en saa mitään varattua ja vasta paikan päällä etsin itselleni yösijan..

Maanantaina kävin kans hakee itselleni Medicare kortin, vähän niinku Kelakortin ku pitäis noi silmät pistää kuntoon.. tai no ei silmiä kuntoon vaan lähinnä näkimet eli päivittää piilariresepti ja hankkii lisää piilareita ku olen onnistunut "tuhoamaan" kahdet kuukauslinssit ihan mennen tullen.. No mutta sainpahan sen hoidettua ja ne sano, että kortin saamisessa menis sellanen kolmisen viikkoa ja yks mun tuttu sai sen viikossa, samoin kun toi TFN niin no mulla meni sotkujen kanssa melkein kuukaus ja samainen tuttu sai senkin viikossa.. mulla on selkeesti huono karma näitten virallisten juttujen kanssa..

Käytiin myös katsomassa taas yhtä joogatilaa Maroubralta, tämä tila vaikutti tosi hyvältä ja vaatisi vähemmän työtä / kunnostusta kuin se toinen, mitä käytiin katsomassa sillon joskus tammikuussa. Toivottavasti tän tilan kanssa kaikki sujuis nyt hyvin ja päästäis remppaa ja alottaa itse toiminta. Vaikka eihän mulla siinä nyt niin isoa roolia ole, mutta olis kiva nähdä, että kaveri saa homman pyörimään. Ja vapaapäivän kunniaksi käytiin sitten kakkukahvittelemassa taas Sweet Spotissa :)

Ja niin.. kävin maanantaina syömäs sushia Bondi Junctionilla ja keskiviikkona otettiin take away Sushigoista Coogee Bay Rdlta ja torstaina ku olin ekaa kertaa cityssä töissä, niin siinä ihan vieressä on Sushi Train, 3,30 dollaria kaikki lautaset (not bad!), niin kävin siellä syömässä torstaina ja perjantaina..helppoa ja hyvää. Ja lauantaina ku oli kiire päästä liikenteeseen töiden jälkeen, niin nappasin taas sushia matkalta Randwickistä ja ihan ku siinä ei ois jo tälle viikolle tarpeeksi sushia niin käytiin sitten vielä tänäänkin syömäs parit sushit (taas Sushigoissa..) Jotenkin ajattelin, että kyllä se jossain vaiheessa rupee tökkii, mutta ei. Tekis itseasiassa mieli sushia nytkin.. Ja ajatella, että joku pari vuotta sitten en edes tykännyt sushista! Mitä mulle on tapahtumassa.. vähän niinku toi kahvin juonti, enhän mä edes juo kahvia ja täällä on tullut litkittyä kahvia melkein joka päivä! No josko sitä söis nyt sitten ensi viikolla muuta ku sushia ja koittaisin olla stressaamatta tosta mun kahvin juonnista.. Mitähän mä söin sitten tiistaina kun en sushia syönyt.. söinköhän mä edes..?

Mutta tosiaan olin torstain ja perjantain ekaa kertaa Oxford Streetillä cityssä töissä. Aika hiljainen se kauppa siellä on verrattuna tähän Randwickin liikkeeseen, mutta kivaa vaihtelua. Asiakaskunta on hieman erilaista. Mua ei ole yhden päivän aikana kutsuttu niin monta kertaa darlingiksi ku tuolla :) Ja yks mies oli just huvittava ku se tuli sinne ja kysy, että onko meillä vielä niitä punasia speedoja ku hänen kaveri oli ostanu sellaset meiltä pari viikkoa sitten. Pahoittelin, että ollaan myyty ne loppuun ja se oli vähän pettynyt, kunnes iloissaan huudahti että "oh you have these in orange!!" Ajatella, että joku voi olla niin innoissaan kirkkaan oranssista..

Perjantaina otinkin sitten tosi rennosti, koska mulla oli mun "naked weekend" eli isäntäväki lähti viikonloppureissuun, joten koko kämppä oli yksin mun käytössä, joten mikä sen parempi tapa juhlistaa tätä ku olla alasti koko viikonloppu ;) Sytyttelin kynttilöytä ympäriinsä ja menin vaahtokylpyyn, eväinäni mansikoita, mustikoita ja mun Hunter Valleystä ostamani Riesling. Ah, se oli niin rentouttavaa! Ja sitten meninkin jo nukkumaan, tosin en rakkaalle natisevalle ilmapatjalleni, vaan isäntäväen sänkyyn (vaatteet päällä kylläkin just for the record). Ja josko nyt sitten alkavalla viikolla saatais se sänky mullekin.. ku nyt katoin Ikean nettisivuilta, että sinne olis tullut sellanen vakavasti harkittavissa oleva sänkyehdokas.. Well see..

Iloinen tunnelma Oxford Streetin varrella

Lauantaina töiden jälkeen suuntasin cityyn katsomaan Mardi Gras paraatia. Keskustaan pääseminen oli kyllä niin työn ja tuskan takana! Pari ensimmäistä bussia oli niin täynnä, että ne ei edes pysähtynyt siinä mun pysäkillä. Ja sitten ku siihen pysähty bussi, se sano, että se ei edes mene cityyn muuttuneiden tiejärjestelyiden takia.. no hyppäsin sitten vaan seuraavaan bussiin tietämättä minne se oikeestaan edes tarkalleenottaen oli menossa. Mutta selvisin kuitenkin melko lähelle keskustaaa ja kävelin siinä sitten vaan massan mukana paraatipaikalle. Sää oli koko päivän ollut hieman epävakainen, mutta en kuitenkaan odottanut sellasta kaatosadetta, mikä yllätti siinä iltasella. Löysin itselleni hyvän paikan Oxford Streetiltä, mutta harmikseni alko sataa jo tunti ennen paraatin alkua ja olin aivan likomärkä ennen itse tapahtuman alkua. Kiipesin sellaseen liikennemerkkitolppaan tai se oli niinku normi tolppa, mutta siinä alhaalla oli joku sellanen ympyrähässäkkä, minkä päällä pystyin seisoon hyvin ja piti sitten vaan halata sitä tolppaa ettei tippuis ala ja näin ihan hyvin siitä, mutta en ehtinyt katsoa paraatia siitä kun puolisen tuntia kunnes poliisi tuli mut ajamaan siitä pois. Kai se sitten oli liian vaarallinen paikka vai mikä lie oli syynä mun häätöön. Mutta kaikenkaikkiaan ehdin killua siinä 1,5 tuntia..Porukka otti musta valokuviakin ku näytin varmaan aika urpolta.. Väkee oli liikenteessä ihan sikana ja aikamoinen hulina siellä oli käynnissä. Voisin sanoa, että tämä oli ehkä yks kreiseimmistä tapahtumista, missä olen ollut. Tuli mieleen vähän niin ku vappu, mutta kertaa kymmenen tai ehkä lähinnä kymmenentuhatta...

 

Päätin sitten luovuttaa aika nopeesti ku alko tulee kylmä niissä märissä vaatteissa. Yritin siinä sitten raivata tieni läpi Oxford Streetin, mutta sitä väkeä oli niin paljon ja kaikki menossa eteen ja taakse ja sivulle ja osa seisoskeli vaan. Mutta sitten onneksi jostain ilmestyi sellanen kaksimetrinen drag queen kaikessa komeudessaan sateenkaari sateenvarjonsa kanssa ja väkijoukko väisti mukisematta hänen tieltään niin pääsin sitten siinä vanavedessä kulkemaan pois siitä pahimmasta tungoksesta :)

Hassua ku paita oli kuiva vaan tosta keskeltä ku olin halannut sitä tolppaa. Huppari olikin sitten aivan läpimärkä..tiedä  sitten kuivuuko se koskaan..

Eikä sitten ollu tietenkään oikein mitään ymmärrystä mistä suunnasta bussi menis kotiinpäin, mutta lähin siitä sitten summamutikassa kävelemään poispäin keskustasta. Ajattelin, että vähintään taxin löydän jostain, jos en bussia. Mutta kai mulla sitten kuitenkin on vähän sellaset pienen linnun aivot ku löysin bussipysäkin ja siihen tuli bussikin melkein samantien. Ja koska mulla oli musta huppari, oli pimeetä ja vettä sato kaatamalla ajattelin, että bussikuskin on helpompi nähdä mut jos heilautan sille kännykkääni (niinkuin teen talvisaikaan Suomessa) niin se kuski sitten vaan ihmetteli, että mitä mä koitan kännykkääni mainostaa.. No selvisin sitten viimein kotiin ja menin lämpöisen suihkun jälkeen vaan nukkumaan.

Sunnuntaipäivä meni kans töissä. Töiden (ja sushin) jälkeen lähettiin käymään drinkeillä yhden tutun synttäreiden kunniaksi. Jotenkin tosi jännää, että täällä pidetään synttäridrinkit arki-iltoina, sunnuntaina tai no when ever, koska täällä synttäridrinkit ei tarkota sitä, että pitää vetää kännit tms. Ainakaan en nyt jotenkin muista, että Suomessa tulis tälläi pienimuotoisesti tissuteltua synttäreiden tms. kunniaksi tai jos ei paljoo otakaan, niin sitä pitää sitten aina puolustella jotenkin, että on huomenna töitä tms. Mutta ei kai siinä mitään, kivahan sitä oli pari lasii viiniä ja siideriä vetää, vaikka huomenna pitääkin mennä töihin.

Ja kuten viimeiset pari sunnuntaita on mennyt, niin katottiin tänäänkin taas Homelandiä, jotenkin tosi koukuttava sarja..Että onko se nyt terroristi vai eikö se ole!? Nyt sitten pitäis mennä nukkumaan että jaksaa sinne töihin taas aamusta. Ens viikonloppuna sitten onkin viimein vapaaviikonloppu ja pääsee sitten vähän taas humputtelemaan ;) Sitä odotellessa, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!